voimaharjoittelu

Ei niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen

Olen tätä postausta synnyttänyt päässäni useamman kuukauden. Kuulin sen taannoin Jari Sarasvuon yrittäjävalmennuksessa ja otsikko jäi vainoamaan minua yöt ja päivät.

Suurin ongelma postauksen koostamisessa on, että ollessamme yksilöitä ja milloin millaisessakin elämänvaiheessa, termit paljon, vähän, kovaa, kevyesti, helppo ja vaikea ovat kovin subjektiivisia ja monista muuttujista riippuvaisia. Näin ollen on vaikea antaa täsmällisiä ohjeita. Puhumattakaan, että kykenisin ottamaan kantaa mitä juuri sinun kannattasi tehdä juuri nyt.

Mutta sitten mietin, että tehdään tällainen pohdiskeleva postaus. Tavoitteenani on, että pysähtyisit hetkeksi pohtimaan omaa tekemistäsi ravinnon, treenin ja elämäntapojen suhteen.

Aloitetaan esimerkillä.

Kuvittele, että normaalin 37,5h työviikon sijaan tekisit 60h työviikkoa vuodesta toiseen ja kuukausipalkkasi olisi 800 euroa kouraan. Toteaisit, että tarvitaan lisää hilloa kouraan ja puskisit vielä vähän lisää ja kovempaa 70-80h työviikkoa. Lopputuloksena olisit koko ajan henkiksesi ja fyysisesti finaalissa, joutuisit joka päivä tekemään epämiellyttäviä asioita ja sosiaalinen elämäsi kärsisi. Mutta palkkasi nousisi vain 820 euroon, joinain viikkoina tästä lisääntyneestä pyristelystä huolimatta saisit palkkaa vain 750 euroa.

Uskon, että ei kuluisi montaakaan viikkoa ja pysähtyisit pohtimaan, että "tässä ei ole kyllä nyt mitään järkeä, jotain menee perustavanlaatuisesti väärin?". Että jos tehdään aivan valtavasti töitä niin eikö sen pitäisi myös näkyä aika valtavina tuloksina?

Yllä oleva arkielämän esimerkki on sinulle päivänselvä katastrofi. Näin terveyttä, suorituskykyä ja elämäntapoja valmentaville se on kuitenkin asia, joka tulee tällä meidän alalla vastaan koko ajan. Törmäämme lähes päivittäin ihmisiin, jotka yrittäessään korjata elämäntapojaan tekevät muutoksia sillä tavalla, että niitä on ensinnäkin lukumäärällisesti yhdellä kertaa aivan liikaa ja toiseksi jokainen niistä kuormittaa tekijäänsä tarpeettoman paljon sekä henkisesti että fyysisesti.

Eli tehdään päinvastoin kuin otsikossa suosittelen: niin paljon kuin mahdollista vaikka tärkeintä olisi tehdä niin vähän kuin on tavoitteiden kannalta tarpeen. 

Miksi tämän ongelman ytimen ymmärtäminen sitten on niin tärkeää?

Siksi, että jos nykytilanteen saavuttaminen - esimerkiksi perusterveen elämän ylläpitäminen - vie ihan kohtuuttoman paljon aikaa ja vaivaa niin kysymys kuuluu: mistä sinä revit niitä lisää jos tekee mieli saavuttaa jotain enemmän, esimerkiksi lihasmassaa ja suorituskykyä?

Mitä käy siinä tilanteessa jos tekisi hetkeksi mieli ottaa vähän rennommin - vähentää treenimäärää ja syödä leppoisammin -  esimerkiksi lomamatkan merkeissä?

Niin vähän kuin on tarpeen vs Niin paljon kuin mahdollista

Kaikki lähtee nykytilanteen arvioinnista, sen peilaamista tavoitteisiin ja käytettävissä olevaan aikaan. Sen jälkeen pitäisi miettiä, että mikä on vähin määrä muutoksia ja työtä, joka pitää tehdä päästäksemme tuloksiin. 

Jos sinulle elämässä tärkeintä on analysoida Dostojevskin kirjallisuutta, nuuhkia ruiskaunokkeja pellon reunassa ja itsestäsi huolehtiminen on vain niin tärkeää, että pysyt terveenä, tämän ei pitäisi vaatia ihan kohtuuttomia ponnistuksia viikkotasolla. 

Jos sinun tavoitteesi on jääkiekkoammattilaisuus, edellä mainittu ei luonnollisestikaan toimi enää sinulle. Mutta nyt seuraa tärkeä pointti: todennäköisesti sinun tulee treenata enemmän ja kovempaa, panostaa syömiseen ja palautumiseen huomattavasti enemmän mutta silti pitäisi miettiä, että mikä on vähin määrä mitä sinun tulee tehdä päästäksesi tavoitteisiisi.

Tämä on tärkeää siksi, että jos et pääsekään tällä työmäärällä tavoitteisiisi, mitä voidaan tehdä enää lisää jos siihen pisteeseen pääseminen vaatii niin paljon, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken?

Jääkiekkoilijat, jotka menevät voimatasoissa ja suorituskyvyssä eteenpäin valtavin harppauksin treenaavat meillä yleisesti 2-3 kertaa viikossa kauden aikana ja 3-4 kertaa viikossa kauden ulkopuolella. Treeniä tehdään niin kovaa ja paljon kuin on tavoitteen kannalta - paremmaksi jääkiekkoilijaksi tuleminen - tarpeellista. Ei niin paljon kuin viikkokalenteri antaa myöden.

Jääkiekkoilijat, jotka menevät voimatasoissa ja suorituskyvyssä eteenpäin valtavin harppauksin treenaavat meillä yleisesti 2-3 kertaa viikossa kauden aikana ja 3-4 kertaa viikossa kauden ulkopuolella. Treeniä tehdään niin kovaa ja paljon kuin on tavoitteen kannalta - paremmaksi jääkiekkoilijaksi tuleminen - tarpeellista. Ei niin paljon kuin viikkokalenteri antaa myöden.

Niin vähän treeniä kuin on tarpeen

Valmennan itse useaa ihan perustavallista kansalaista, joiden tavoitteena on saada lisää voimaa, parantaa kehonkoostumusta ja päästä eroon jumituksista ja kolotuksista. Ei mikään kymmenottelijan suorituskyky vaan sellainen, että saa vedettyä levytangon mukavasti maasta, käveltyä rappuset välikuolematta ja t-paita istuu kivasti. 

Jos haetaan nyrkkisääntöjä, olen huomannut seuraavan nyrkkisäännön pätevän hyvin heidän kohdallaan: Jos lähdetään ihan nollatilanteesta, kaksi salitreeniä vie jo eteenpäin, kolmella alkaa tapahtumaan jo pieniä ihmeitä ja neljää enempää tuskin tarvitsee tehdä.

Tietysti tulosten saavuttamista tukee fiksu syöminen, riittävä uni, stressinhallinta ja arkiaktiivisuus. Mutta treenin kannalta iso kysymys kuuluu, kuten kollegani Heikki joskus hienosti kysyi: "mitä viides treeni viikkoon tuo sellaista lisää, että et saisi sitä aikaan jo neljässä?"

Esitellessäni valmennettavilleni tämän Niin vähän kuin tarpeen -ideologian ensimmäistä kertaa, kuulen usein kysymyksen, että "entä kun naapurin Liisa vetää viisi aamulenkkiä, neljä immortal-salitreeniä ja syö purkista kylmää seitiä ja parsakaalia? Miksi minun ei tarvitse vaikka haluan samanlaisia tuloksia?"

Lähestymme tätä yleensä pohtimalla yhdessä kahta kysymystä:

  1. Mitä Liisalle käy siinä kohtaa kun hänen tekee mieli vähän hellittää koska elämässä on muitakin vastuita (työ, perhe, lomailu, vapaa-aika) eli vähentää liikkumista ja vapauttaa syömistä, jolloin kulutus laskee ja syöty energiamäärä lisääntyy?
  2. Vaikka Liisa pääsisikin tavoitteisiinsa, mitä hän tekee jos haluaakin sen jälkeen paremman suorituskyvyn (voimatasot, voimantuottonopeus) ja kehonkoostumuksen (rasvaprosentti alemmaksi, lihasmassa ylemmäksi)? Tekeekö hän sitten kahdeksan aamulenkkiä, seitsemän immortal-salitreeniä, kontrolloi syömistään ja rajoittaa sosiaalista elämäänsä vielä enemmän?

Tämän jälkeen toteamme yhteen ääneen, että "aivan, totta!" ja lähdemme tekemään niin vähän kuin on tavoitteen kannalta tärkeää, jolloin meillä on säätöruuvissa vielä varaa heittää tekeminen seuraavalle tasolle, esimerkiksi koventaa treeniä, virittää ravitsemusta hifimmäksi ja vuorokaudessa on vielä vapaita tunteja jäljellä, joissa ottaa päiväunet tai tehdä rentoutusharjoitus.

Panosta syömiseen niin vähän kuin on tarpeen

Koska ravitsemus on valtavasti tapetilla, tältä alueelta löytyy hyviä esimerkkejä missä mennään metsään. Tasaisin väliajoin tulee vastaan tavallisia ihmisiä, joille on päätynyt käteen ruokavalio, ateriarytmi ja aineksien grammamääräinen tarkkuus sillä intensiteetillä, että ammattiurheilijallakin olisi haasteita noudattaa sitä.

Meillä on valmennuksessa urheilijoita, joiden aineenvaihdunta ja kokonaiskulutus on sitä luokkaa, että jo pelkästään jaksaakseen - puhumattakaan kehittymisestä - tarvittava ruokamäärä on niin valtava, että pitää laittaa kello soimaan jotta muistaa syödä riittävän usein. Välillä joudutaan myös miettimään eri keinoja saada ylipäätään koko ruokamäärä mahtumaan napaan.

Heidän kohdallaan tämä "niin vähän kuin tarpeen" on eri luokkaa kuin tavallisella kansalaisella mutta niin on suorituskyky ja kehonkoostumuskin. 

Saara treenaa niin kovaa 4-5 kertaa viikossa, että minun on pakko ottaa palautusjuoma pelkästään kun seuraan treeniä vierestä. Ruokaa menee nelihenkisen perheen edestä joka viikko mutta se myös näkyy: pihvi turpoaa ja voimaa on kuin pienessä kylässä! Saaran kohdalla siis "niin vähän kuin on tarpeen" tarkoittaa aika paljon ja aika pirun kovaa. Mutta sitä ovat tavoitteet ja tulokset.

Saara treenaa niin kovaa 4-5 kertaa viikossa, että minun on pakko ottaa palautusjuoma pelkästään kun seuraan treeniä vierestä. Ruokaa menee nelihenkisen perheen edestä joka viikko mutta se myös näkyy: pihvi turpoaa ja voimaa on kuin pienessä kylässä! Saaran kohdalla siis "niin vähän kuin on tarpeen" tarkoittaa aika paljon ja aika pirun kovaa. Mutta sitä ovat tavoitteet ja tulokset.

Olet sitten tavallinen kansalainen tai ammattiurheilijaksi tähtäävä, voi olla, että ei voi syödä aina kakkua ja pitsaa silloin kun tekee mieli, joskus pitää ottaa ruuat mukaan purkissa ja joskus pitää syödä sitä mistä ei välttämättä tykkää (kalaöljy, kasvikset, jne). Mutta on tärkeä tässäkin muistaa se, että rajoituksia ja kieltoja pitäisi olla niin vähän kuin on tarpeen. Ei niin paljon kuin internet on tällä viikolla niitä keksinyt.

Kun käymme läpi ruokapäiväkirjaa ennen valmennusprojektin aloittamista, on mielestäni fiksuin lähestymistapa se, että sieltä muutetaan niin vähän kuin on tuloksien saavuttamisen kannata tarpeellista. Tämä siksi, että todennäköisesti syöt jo kaikenlaista sinulle kätevästi saatavilla olevaa ja sinun suussasi hyvältä maistuvaa ja tätä on turha muokata jos ei ole tarvetta.

Tietysti jos ruokapäiväkirja on täynnä pitsaa, limua ja hampurilaisia niin perustavanlaatuinen huolto on tarpeen ainakin jollain aikavälillä. Hyvin usein kuitenkin valmennettavien ruokapäiväkirja näyttää varsin mallikkaalta mutta määrä on tulosten saavuttamisen kannalta vähäinen. Tällöin pyritään muuttamaan niin vähän kuin on tarpeen, lisätään esimerkiksi treenin jälkeinen palutusjuoma ja sopivalle aterialle lisää sitä mitä siellä jo on.

Eli siis mikä tässä nyt oli pointti?

Postauksen pointti ei suinkaan ole se, että jos tykkäät liikkua usein, sinun pitäisi ruveta rajoittamaan sitä. Päinvastoin, anna palaa vain! Postauksen pointti ei myöskään ole se, että jos tykkäät hifistellä ruualla tai palautusjuomalla tai kieltäydyt bileillasta koska tykkäät aamun kyykkytreenistä enemmän, että siinä olisi jotain perustavanlaatuisesti väärin.

Se mitä yritän sanoa on, että jos ravinto, treeni ja elämäntapasi muistuttavat puritaanista ammattiurheilijan elämää mutta suorituskykysi ja terveydentilasi ovat maksimissaan luokkaa keskivertokansalainen, jossain osa-alueella vuotaa pahasti.

Jos panostat omaan tekemiseesi paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, sen pitäisi alkaa myös näkymään jossain. Jos treenaat kuin ammattiurheilija mutta juuri minkäänlaista kehitystä ei ole nähtävissä, väitän, että jotain tehdään pahasti pieleen. Jos pitää arvata niin treenaat olosuhteisiin nähden liikaa tai väärin, syöt liian vähän tai väärin tai elämäntapasi eivät tue riittävää palautumista.

Blogilla on lukijoita aina ammattiurheilijasta vasta-alkajaan, joten en tähän saanut puristettua ransakalaisilla viivoilla ohjenuoraa jokaiseen skenaarioon. Toivottavasti kuitenkin pysähdyt pohtimaan, että koetko saavasi omalla tekemiselläsi sellaisia tuloksia kuin haluat?

Sohvalla makaamalla pleikkari kourassa ei kehonkoostumus ja voimatasot juurikaan muutu paremmaksi. Mutta jos treenaat määrällisesti kuin urheilija, saatko urheilijan tuloksia? Jos et, ehkä jossian menee pieleen.

Jos tarvitset apua, laita meille viestiä niin ihmetellään kuntoon. :) (Helsinki, Tampere & etävalmennus).

Unohda voittaminen ja menestyminen ja keskity onnistumaan

Luin viikonloppuna Pekka Seppäsen galaksit räjäyttävän tekstin otsikolla Unohda menestyminen. Vaikka teksti joillekin näytti olleen pelkkää semanttista kikkailua - menestyminen vs onnistuminen - mielestäni sen pointti oli äärimmäisen tärkeä.


"Menestymisellä ja onnistumisella on nimittäin suuri ero. Se, joka tavoittelee menestystä, tavoittelee aivan eri asioita kuin se, joka tavoittelee onnistumista. Menestyminen on vertailua muihin. Onnistuminen on vertailua itseen." - Pekka Seppänen


Nyt jos mietitään esimerkiksi ihmisiä, jotka koittavat parhaansa mukaan saada pysyvää otetta treenistä, fiksusta ravinnosta ja terveyttä tukevista elämäntavoista niin silloin toisiin vertailu saattaa olla pahinta myrkkyä mitä siinä hetkessä voi nauttia.

Mikäli lähdetään siitä, että et ole eikä tavoitteesi ole olla seuraava Aleksandr Karelin (kuvassa, 887 voittoa, kaksi tappiota, kuva Joe Rogan @ Instagram) niin silloin väittämä "jokaiselle hevoselle löytyy kengittäjänsä" koskee sinua.

Menestyminen - eli pärjääminen paremmin kuin muut - esimerkiksi ravintohommissa voi olla kivinen tie.

Ehkä onnistut vihdoin saamaan ruokarytmin kohdalleen vuosien yrittämisen jälkeen niin eikös työkaverillasi ole vielä säännöllisempi rytmi, joka ei lipsu koskaan tai on niin luonnollinen osa elämää, että siihen ei tarvitse kiinnittää yhtään huomiota, toisin kuin sinun, varsinkin alkuvaiheessa.

Tai sait vihdoin aamun askareet sille mallille, että ehdit lasten ja puolison mellastaessa ympärillä vihdoin pöristelemään tehosekoittimella pirtelön. Niin eikös sillä Instagram-warriorilla ole sellainen superfood-luomu-hydrolysaatti-enkelipöly-voikahvi-smoohtie, että sinun aikaisempaan kahvi + croissant -aamiaiseen verrattuna optimaalinen aamupala alkaakin lähes hävettämään.

Entäpä treeni?

Moni valmennettavamme aloittaa projektinsa meidän kanssamme yleensä yhden raajan liikkeistä ja liikkuvuutta, kehonhallintaa ja liikemalleja parantamalla. Hiki lentää toki ja fätti saa kyytiä mutta tekemisessä on innon lisäksi myös järkeä. Tällä tavalla rakennetaan pohjaa siten, että isolla romulla ryskyttäminen onnistuu turvallisesti ja tehokkaasti ja tuloksia tulee nousujohtaisesti ympäri vuoden.

Ne, jotka alusta asti keskittyvät onnistumaan tässä omassa tekemisessään eivätkä vertaa omaa tuloskuntoaan vieressä kyykkäävään kansainvälisen tason urheilijaan (joka muuten on käynyt saman polun läpi aikaisemmin) tai netistä poimitulla ammattikehonrakentajan ohjelmalla riehuvaan kasslerniskaan eivät ole moksiskaan vaikka ohjelma "ei ole niin äijää" kuin takakyykkypudotussarja tai laktaatti-oksennuskelkkaralli.

He kiittävät myöhemmin kun tuloskunto kohenee fiksun tekemisen tuloksena ympäri vuoden eikä heidän tarvitse ihmetellä miksi tuloskunto laskee, ruoka ei maistu ja valo himmenee tunnelin päässä vaikka yrittävät puskea eteenpäin minkä suinkaan kykenevät.


"Menestys on hetken huumaa. Sen varaan ei voi rakentaa uutta menestystä. Onnistumisten varaan voi sen sijaan rakentaa sekä menestystä että uusia onnistumisia." - Pekka Seppänen


No, tietysti asia ei ole mustavalkoinen. Jos pystyt kääntämään Facebook- tai Instagram-feedit inspiraatioksi ja hakemaan sieltä uusia ideoita omaan tekemiseen niin ilman muuta, anna palaa! Enkä myöskään ole lähtökohtaisesti vastaan sitä, että lyödään työporukassa pippuripihvistä vetoa kenellä on ensimmäisenä satasen penkki. Niistä voi parhaimmassa tapauksessa syttyä kipinä liikkumaan.

Lähinnä tarkoitukseni on herättää pohtimaan millaisia fiiliksiä ja tekemisen tarmoa muihin vertailu omalla kohdallasi herättää? Onko siitä enemmän hyötyä kuin haittaa?

Oli miten oli, koitapa seuraavaa:

  • Hanki itsellesi treeniohjelma ja seuraa pelkästään omaa nousujohteisuuttasi. Riippuen tavoitteestasi, tarkastele nousevatko sinun treenipainosi viikosta toiseen, paraneeko sinun liikkuvuutesi tai kasvaako sinun olkavartesi?
  • Pyri nukkumaan kahdeksan tuntia yössä ottaen huomioon sinun lähtökohtasi. 18-vuotiaalle kotona asuvalle sinkkumiehelle tämän saavuttaminen voi olla helpompaa kuin vuorotyötä tekevälle kolmen lapsen äidille. Tarkastele siis miten juuri sinun unenlaatusi ja -määräsi paranevat pitkässä juoksussa.
  • Pyri löytämään sinulle parhaiten toimiva ravitsemuskokonaisuus. Jos et syö punaista lihaa kuten se Instagramin kreikkalainen veistos tai sinulla ei ole rahaa ostaa männynkäpy-muratti-smoothieta kun pitää priorisoida kassavirtaa muualle, niin on ihan ok syödä jotain muuta fiksua ja silti voida hyvin.

Se mitä sinä syöt on sinun juttusi kuten minun ruokani minun juttuni. Inspiroidaan toki toisiamme ja muistetaan myös, että toisen terveys, tuloskunto, suorituskyky ja rasvaprosentti ei ole itseltä pois. :)


Eroon vaakaorjuudesta ja syyllisyydentunnosta

Kun elämänmuutos onnistuu napakymppiin, minä riennän kysymään miten näin kävi, mitä opittiin ja mikä on nyt toisin. Martiinan muutokset näkyvät tottakai kuvissa mutta hienoin muutos tapahtuu aina pään sisällä. Seuraavaksi päästetäänkin Martiina näppäimistön ääreen. :)


Haluan kiittää Optiman Performancen työntekijöitä loistavasta valmennuspaketista ja tsemppauksesta matkan varrella. Mielessäni on tuhansia sanoja, joilla voisin kuvaillatätä puolen vuoden matkaa ja kiittää teitä tämän matkan onnistumisesta. Tässä pieni yhteenveto omista ajatuksistani.

Millainen oli lähtötilanteesi ennen valmennusta?

Näin jälkeenpäin mietittynä olen hyvin surullinen, että annoin elämäni, terveyteni, kehoni ja mieleni mennä niin huonoon kuntoon mitä se oli vuoden 2015 tammikuun alussa.

Lähtötilanteeni oli melko kaamea. Olin lihonut kahden vuoden aikana lähes 15kg eikä minulla ollut minkäänlaista säännöllistä ruokarytmiä. Söin miten sattui ja enimmäkseen herkku painotteista ruokaa. 

En jaksanut tehdä mitään, en jaksanut leikkiä lasten kanssa, en jaksanut puolisoani, en jaksanut kotiaskareita ja töihin raahauduin viimeisillä voimillani. Nukahdin iltapäivisin sohvalle klo 17 ja heräsin klo 20, sen jälkeen vuoroin torkuin ja heräilin yöllä. Näin meni useita kuukausia. Olin kävelevä ihmisraunio. Elämäni oli täysin umpikujassa ja voin sekä fyysisesti että psyykkisesti huonosti.

Kun kuulin, että kilpirauhasarvoni olivat pielessä ja minulle täytyy aloittaa lääkehoito päätin, että jotain täytyy muuttua. Tästä tilanteesta lähdettiin tammikuussa 2015. 

Tilanne valmennuksen päätteeksi/nyt?

Olen laihtunut 8kg ja minulta on hävinnyt 50cm, mahdun nyt 38/S vaatteisiin kun vuoden alussa käytin 42/L vaatteita. Nämä ovat numeraaliset mittarit, mitä usein ihmiset kaipaavat muutoksen arviointia varteen. Nämä eivät kuitenkaan ole tärkeimmät mittarit omassa elämässäni. Valehtelisin, jos sanoisin, että hoikemmalla olemuksellani ei olisi merkitystä – tietenkin on, mutta tärkein ja vaikuttavin tulos tämän puolen vuoden projektin jälkeen on mielialan muutos.  

Jaksan jutella lasteni kanssa – jonkun mielestä hyvin kummallinen toteama, mutta minulle se on maailman tärkein saavutus. Jaksan olla läsnä perheen arjessa ilman, että nukahdan kesken keskustelua tai joutuisin aina sanomaan, kuinka väsynyt äiti on, jutellaan myöhemmin – tai myöhemmin tai vielä myöhemmin kun vieläkin väsyttää. Enää ei väsytä.  

Mitä hyötyä koit valmennuksesta ravinnon, treenin ja muun suhteen?

Olin jo useamman vuoden treenannut salilla, vaihtelevalla innokkuudella. Oli kausia kun kävin 4-5 x/viikossa salilla ja sitten oli taas pitkiä taukoja kun en ehtinyt/jaksanut tehdä mitään. OO:n aikana sain tarkat ohjeet niin salitreeneihin kuin myös venyttelyyn ja yleiseen kehonhuoltoon. Liikkeet ja treenien teho vaihtelivat suuresti siitä, mihin olin tottunut ja meni hetki ennen kuin maltoin rauhoittua ja keskittyä annettuun treeniin. Keskittymisestä tulikin seuraavan kuuden kuukauden avainsana. Pienillä muutoksilla sain kehonhallinnan aivan eri sfääreihin. 

Valmennuksen antia oman ravinnon sisällön muuttumiseen en pysty edes sanoin kuvamaan. Olen löytänyt ihania uusia ruoka-aineita kuten kvino, bataatti, kookosmaito ja monia muita tuttuja, mutta silti minulle täysin vieraitakomponentteja. Ruokapöytämme anti kotona on tällä hetkellä huomattavasti rikkaampaa ja värikkäämpää kuin aikaisemmin ja sen vaikutus näkyy niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin terveydessä ja hyvinvoinnissa. Olo on virkeä!

Mitä muutoksia olet huomannut kokonaisuutena, esim. jaksaminen?

Itselläni muutos vointiini ja elämääni on ollut valtava.  Minäkuvani ja elämänhallintani ovat parantuneet niin paljon, että pystyn käsittelemään hetkellisen väsymyksen ja pahan olon järkevästi.  

Kilpirauhasarvoni ovat nyt parantuneet vaikka minulle kovin yritettiin väittää vastaan kun halusin yrittää ensin muuttaa elämäntapojani ja kieltäydyin lääkehoidosta alkuvuodesta. Voin syödä jäätelöä ilman, että nukahdan sohvalle muutamaksi tunniksi kun verensokeri nousee. Jaksan käydä salilla, juoksemassa, lasten kanssa puistossa, ystävien kanssa elokuvissa ja puolisoni kanssa tanssahtelemassa. Jaksan elää!

Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennuksia?

Suosittelen kaikille. 

Maailma ja Suomi maailman mukana on täynnä erilaisia laihdutus/treenikuureja ja tuloksia luvataan järjestelmällisesti jopa muutamissa viikoissa. Itsekin olen sortunut monen erilaisen toimijan ruokavalio- ja treeniohjeistukseen enkä ole niistä kovin autuaaksi tullut.  

Olen kuitenkin oppinut sen, että joka ikinen meistä on yksilö, jokaisen elämä, terveydentilanne, keho ja mieli toimii eri tavalla ja täydellistä autuutta ei pysty yksikään ympäripyöreästi muokattu dieettiohje meille tarjoamaan. Kaikista olen oppinut jotain, mutta vasta Optimal Performancen kautta olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani, omaa mieltäni ja elämään tietynlaisessa kompromississa valintojeni kanssa. Olen oppinut syömään monipuolisesti ilman vaakaorjuutta ja olen oppinut herkuttelemaan ilman syyllisyydentuntoa. Elämäni tämän puolen vuoden jälkeen on tasapainoisempi!"

Terveisin,

Martiina


Jos sinusta tuntuu, että samanlainen opintoretki terveelliseen elämään ilman ruoskintaa, syyllisyydentuntoa ja vaakaorjuutta voisi toimia paremmin kuin aikaisemmat yritykset, viritimme Oikotie Optimaaliin 2.0 -verkkokurssin juuri sellaiseksi. Nyt voit aloittaa sen vaikkapa heti ja hinta on vaatimattomat 9,95€/viikko. Mukaan pääset klikkaamalla kuvaa alta. :)

Minidokumentti: kahvakuulaurheilija Kirsi Suomela - miksi urheilija urheilee?

Minidokumentti: kahvakuulaurheilija Kirsi Suomela - miksi urheilija urheilee?

Minua on aina suuresti kiinnostanut kysymys miksi urheilija urheilee? Siis se, että mikä saa uhraamaan aikaa, rahaa, verta, hikeä ja kyyneleitä oman lajinsa eteen sellaisella tavalla ja sellaisia määriä, että sitä on sivustakatsojan joskus vaikea ymmärtää?

"Jos minä pystyin, niin pystyt sinäkin!"

Millainen oli lähtötilanteesi ennen valmennusta? (ravinto, liikunta, elämäntavat)

Olen 38-vuotias, kolmivuorotyötä tekevä ja perheellinen kahden aktiivisen lapsen äiti. Ennen MM-valmennusta olin harrastanut juoksua aktiivisesti pari vuotta ja crossfittiä vajaan vuoden. Vaikka aktiivista liikuntaa tulikin 3 – 6 krt viikkoon, niin ihmettelin miksi kunto ei vain kohene eikä rautaa saa lisättyä tankoon sitten millään. Ajattelin, että syön tarpeeksi, koska nälkä ei kolkutellut vatsassa ja energiaa kuitenkin riitti arkeen ja treeniin, mutta kaikki vain junnasi paikallaan. Ystävän suosittelemana sitten kilautin Jonille ja sovittiin PT-tapaaminen. Käytiin läpi historiaani ja treenitaustaani sekä hiottiin perustekniikoita. Jo ensimmäisellä tapaamisella Joni kannusti varaamaan aikaa BioSignatureen, koska huomasi heti, että ravitsemus ei ollut ihan kohdallaan, vaikka proteiinia olikin päivälle tarpeeksi, mutta kun se ei riitä.

Ensimmäisessä biosigussa Sanna totesi, että aineenvaihduntani on aikalailla sammunut eivätkä ravintoaineet imeydy kunnolla sekä kokonaisvaltainen ravitsemukseni ei lihaskasvua ajatellen sisältänyt tarpeeksi kaloreita saatika että olisin saanut tarpeeksi hiilihydraatteja ja rasvoja. Siispä lähdettiin käynnistämään aineenvaihduntaa pienen pienin askelin, sillä ensimmäiset viikot olin järkyttynyt siitä ruokamäärästä, joka lautaseltani löytyi, vaikkakin se nyt tuntuu aivan liian pieneltä siihen nähden, mitä nykyään syön. Mutta kun päästiin vauhtiin, niin poikanikin totesi, että ”Äiti, sulla on nykyään aina nälkä!” Niin oli ja se tuntui hyvältä, vaikka kuulostaakin hullulta. :)

Toisella Jonin tapaamisella otin itse puheeksi MM-valmennuksen ja heitin ilmoille vahvan epäilyni siitä, etten sopisi ryhmään. Sellainen riuku ja voimaton kun olin. Jonin rohkaisemana kuitenkin ilmoittauduin mukaan valmennukseen, ja se on ollut yksi parhaita päätöksiäni ikinä!

Entä tilanne valmennuksen päätteeksi?

Nyt kun MM-valmennus alkaa olemaan lopuillaan on mahtavaa todeta, miten treenistä, ravinnosta ja levosta on tullut osa ihanaa rutiinia arjessa. Salille mennään, vaikka ei aina niin huvittaisi, uudet treeniohjelmat kihelmöivät lihaksissa ja tankoon saa laittaa jo ihan mukavasti rautaa ja kehitystä on mahtava seurata. Ja kun salilla menee uuden ohjelman kanssa sormi suuhun, niin eipä muuta kuin treenivideo esiin ja tarkistamaan tekniikkaa. Yksin ei tarvitse pähkiä!

Parasta on ollut treenata yhdessä puolison kanssa ja miten välillä saa sitä tarvitsemaansa tsemppiä ja kannustusta ”Menee vielä, yks vielä, jaksaa jaksaa!” ja toisaalla taas kehuja pumpissa olevista lihaksista, jotka iloisesti pullottaa. Vaikka työtä vielä onkin suhteessa omiin tavoitteisiin, olen edennyt hienosti ja ymmärtänyt, että tavoitteeni ei toteudu hetkessä vaan vaatii aikaa ja panostusta.

Mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että iloisen tekemisen rutiinia tämä ei suinkaan ole ollut kuin vasta valmennuksen loppuvaiheessa. Siinäkin mielessä on hyvä, että valmennus kestää sen 6 kk, itselläni on ainakin tarvittu aikaa asioiden sisäistämiseen ja toimintatapojen muuttamiseen.

Mitä hyötyä koit valmennuksesta ravinnon, treenin ja muun suhteen? 

Valmennuksen suurin anti on kaikesta raudasta huolimatta tapahtunut pääni sisällä. Ajatukseni siitä miksi treenaan kohdistuvat omaan ja perheeni hyvinvointiin ja terveyteen. Ulkonäkö tulee siinä samalla, mutta taakse jääneet selkäkivut ovat lottovoitto!

Koko perheen ravitsemus on muuttunut paljon parempaan, vaikka olemmekin mielestäni syöneet aina suht’ terveellisesti. Nyt ymmärrän enemmän miksi syön ja mitä syön sekä olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani niin treenin, ravitsemuksen kuin levonkin suhteen. Enpä olisi uskonut, että pienellä hienosäädöllä voin nukkua 9 h putkeen. En herää nälkään enkä stressiin. :)

BioSignature on mitä parhain työkalu treenin rinnalla ja tapaamiset ovat aina yksilöllisten tarpeiden mukaisia. Itselläni reilun kuukauden flunssa pakotti treenitaukoon, mutta paluu salille sujui helposti koko sairastelun ajan pidetyn suunnitellun ruokavalion vuoksi sekä huomasin levon vaikutuksen jälleen kerran treenitehoihin (vaikka lepo olikin pitkä ja välillä piinallinen).

Mitä muutoksia olet huomannut kokonaisuutena, esim. jaksaminen yms?

Arki sisältää vapaata, työtä, treeniä ja ruoanlaittoa. Tasapainon löytäminen on välillä haasteellista, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kiireisen viikon edessä pysähdyn ja suunnittelen ja valmistelen mahdollisimman paljon ja se helpottaa ja antaa aikaa myös lepoon ja kun tarpeeksi myös lepää, niin jaksaa ☺

Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennuksia?

Junnaako rauta, eikö salilla kulje? Nyppiikö ruoka? Entäpä vatsalla roikkuva jenkkakahva tai ne ikuiset allit? Etkö tiedä mistä aloittaa? Ei hätää, tästä tilanteesta minäkin lähdin, joten jos jaksat sitoutua 6 kk ja tehdä parhaasi, niin MM-valmennus voi olla tiesi onneen! Jos minä pystyin, niin pystyt sinäkin!