ravintovalmennus

Ei niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen

Olen tätä postausta synnyttänyt päässäni useamman kuukauden. Kuulin sen taannoin Jari Sarasvuon yrittäjävalmennuksessa ja otsikko jäi vainoamaan minua yöt ja päivät.

Suurin ongelma postauksen koostamisessa on, että ollessamme yksilöitä ja milloin millaisessakin elämänvaiheessa, termit paljon, vähän, kovaa, kevyesti, helppo ja vaikea ovat kovin subjektiivisia ja monista muuttujista riippuvaisia. Näin ollen on vaikea antaa täsmällisiä ohjeita. Puhumattakaan, että kykenisin ottamaan kantaa mitä juuri sinun kannattasi tehdä juuri nyt.

Mutta sitten mietin, että tehdään tällainen pohdiskeleva postaus. Tavoitteenani on, että pysähtyisit hetkeksi pohtimaan omaa tekemistäsi ravinnon, treenin ja elämäntapojen suhteen.

Aloitetaan esimerkillä.

Kuvittele, että normaalin 37,5h työviikon sijaan tekisit 60h työviikkoa vuodesta toiseen ja kuukausipalkkasi olisi 800 euroa kouraan. Toteaisit, että tarvitaan lisää hilloa kouraan ja puskisit vielä vähän lisää ja kovempaa 70-80h työviikkoa. Lopputuloksena olisit koko ajan henkiksesi ja fyysisesti finaalissa, joutuisit joka päivä tekemään epämiellyttäviä asioita ja sosiaalinen elämäsi kärsisi. Mutta palkkasi nousisi vain 820 euroon, joinain viikkoina tästä lisääntyneestä pyristelystä huolimatta saisit palkkaa vain 750 euroa.

Uskon, että ei kuluisi montaakaan viikkoa ja pysähtyisit pohtimaan, että "tässä ei ole kyllä nyt mitään järkeä, jotain menee perustavanlaatuisesti väärin?". Että jos tehdään aivan valtavasti töitä niin eikö sen pitäisi myös näkyä aika valtavina tuloksina?

Yllä oleva arkielämän esimerkki on sinulle päivänselvä katastrofi. Näin terveyttä, suorituskykyä ja elämäntapoja valmentaville se on kuitenkin asia, joka tulee tällä meidän alalla vastaan koko ajan. Törmäämme lähes päivittäin ihmisiin, jotka yrittäessään korjata elämäntapojaan tekevät muutoksia sillä tavalla, että niitä on ensinnäkin lukumäärällisesti yhdellä kertaa aivan liikaa ja toiseksi jokainen niistä kuormittaa tekijäänsä tarpeettoman paljon sekä henkisesti että fyysisesti.

Eli tehdään päinvastoin kuin otsikossa suosittelen: niin paljon kuin mahdollista vaikka tärkeintä olisi tehdä niin vähän kuin on tavoitteiden kannalta tarpeen. 

Miksi tämän ongelman ytimen ymmärtäminen sitten on niin tärkeää?

Siksi, että jos nykytilanteen saavuttaminen - esimerkiksi perusterveen elämän ylläpitäminen - vie ihan kohtuuttoman paljon aikaa ja vaivaa niin kysymys kuuluu: mistä sinä revit niitä lisää jos tekee mieli saavuttaa jotain enemmän, esimerkiksi lihasmassaa ja suorituskykyä?

Mitä käy siinä tilanteessa jos tekisi hetkeksi mieli ottaa vähän rennommin - vähentää treenimäärää ja syödä leppoisammin -  esimerkiksi lomamatkan merkeissä?

Niin vähän kuin on tarpeen vs Niin paljon kuin mahdollista

Kaikki lähtee nykytilanteen arvioinnista, sen peilaamista tavoitteisiin ja käytettävissä olevaan aikaan. Sen jälkeen pitäisi miettiä, että mikä on vähin määrä muutoksia ja työtä, joka pitää tehdä päästäksemme tuloksiin. 

Jos sinulle elämässä tärkeintä on analysoida Dostojevskin kirjallisuutta, nuuhkia ruiskaunokkeja pellon reunassa ja itsestäsi huolehtiminen on vain niin tärkeää, että pysyt terveenä, tämän ei pitäisi vaatia ihan kohtuuttomia ponnistuksia viikkotasolla. 

Jos sinun tavoitteesi on jääkiekkoammattilaisuus, edellä mainittu ei luonnollisestikaan toimi enää sinulle. Mutta nyt seuraa tärkeä pointti: todennäköisesti sinun tulee treenata enemmän ja kovempaa, panostaa syömiseen ja palautumiseen huomattavasti enemmän mutta silti pitäisi miettiä, että mikä on vähin määrä mitä sinun tulee tehdä päästäksesi tavoitteisiisi.

Tämä on tärkeää siksi, että jos et pääsekään tällä työmäärällä tavoitteisiisi, mitä voidaan tehdä enää lisää jos siihen pisteeseen pääseminen vaatii niin paljon, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken?

Jääkiekkoilijat, jotka menevät voimatasoissa ja suorituskyvyssä eteenpäin valtavin harppauksin treenaavat meillä yleisesti 2-3 kertaa viikossa kauden aikana ja 3-4 kertaa viikossa kauden ulkopuolella. Treeniä tehdään niin kovaa ja paljon kuin on tavoitteen kannalta - paremmaksi jääkiekkoilijaksi tuleminen - tarpeellista. Ei niin paljon kuin viikkokalenteri antaa myöden.

Jääkiekkoilijat, jotka menevät voimatasoissa ja suorituskyvyssä eteenpäin valtavin harppauksin treenaavat meillä yleisesti 2-3 kertaa viikossa kauden aikana ja 3-4 kertaa viikossa kauden ulkopuolella. Treeniä tehdään niin kovaa ja paljon kuin on tavoitteen kannalta - paremmaksi jääkiekkoilijaksi tuleminen - tarpeellista. Ei niin paljon kuin viikkokalenteri antaa myöden.

Niin vähän treeniä kuin on tarpeen

Valmennan itse useaa ihan perustavallista kansalaista, joiden tavoitteena on saada lisää voimaa, parantaa kehonkoostumusta ja päästä eroon jumituksista ja kolotuksista. Ei mikään kymmenottelijan suorituskyky vaan sellainen, että saa vedettyä levytangon mukavasti maasta, käveltyä rappuset välikuolematta ja t-paita istuu kivasti. 

Jos haetaan nyrkkisääntöjä, olen huomannut seuraavan nyrkkisäännön pätevän hyvin heidän kohdallaan: Jos lähdetään ihan nollatilanteesta, kaksi salitreeniä vie jo eteenpäin, kolmella alkaa tapahtumaan jo pieniä ihmeitä ja neljää enempää tuskin tarvitsee tehdä.

Tietysti tulosten saavuttamista tukee fiksu syöminen, riittävä uni, stressinhallinta ja arkiaktiivisuus. Mutta treenin kannalta iso kysymys kuuluu, kuten kollegani Heikki joskus hienosti kysyi: "mitä viides treeni viikkoon tuo sellaista lisää, että et saisi sitä aikaan jo neljässä?"

Esitellessäni valmennettavilleni tämän Niin vähän kuin tarpeen -ideologian ensimmäistä kertaa, kuulen usein kysymyksen, että "entä kun naapurin Liisa vetää viisi aamulenkkiä, neljä immortal-salitreeniä ja syö purkista kylmää seitiä ja parsakaalia? Miksi minun ei tarvitse vaikka haluan samanlaisia tuloksia?"

Lähestymme tätä yleensä pohtimalla yhdessä kahta kysymystä:

  1. Mitä Liisalle käy siinä kohtaa kun hänen tekee mieli vähän hellittää koska elämässä on muitakin vastuita (työ, perhe, lomailu, vapaa-aika) eli vähentää liikkumista ja vapauttaa syömistä, jolloin kulutus laskee ja syöty energiamäärä lisääntyy?
  2. Vaikka Liisa pääsisikin tavoitteisiinsa, mitä hän tekee jos haluaakin sen jälkeen paremman suorituskyvyn (voimatasot, voimantuottonopeus) ja kehonkoostumuksen (rasvaprosentti alemmaksi, lihasmassa ylemmäksi)? Tekeekö hän sitten kahdeksan aamulenkkiä, seitsemän immortal-salitreeniä, kontrolloi syömistään ja rajoittaa sosiaalista elämäänsä vielä enemmän?

Tämän jälkeen toteamme yhteen ääneen, että "aivan, totta!" ja lähdemme tekemään niin vähän kuin on tavoitteen kannalta tärkeää, jolloin meillä on säätöruuvissa vielä varaa heittää tekeminen seuraavalle tasolle, esimerkiksi koventaa treeniä, virittää ravitsemusta hifimmäksi ja vuorokaudessa on vielä vapaita tunteja jäljellä, joissa ottaa päiväunet tai tehdä rentoutusharjoitus.

Panosta syömiseen niin vähän kuin on tarpeen

Koska ravitsemus on valtavasti tapetilla, tältä alueelta löytyy hyviä esimerkkejä missä mennään metsään. Tasaisin väliajoin tulee vastaan tavallisia ihmisiä, joille on päätynyt käteen ruokavalio, ateriarytmi ja aineksien grammamääräinen tarkkuus sillä intensiteetillä, että ammattiurheilijallakin olisi haasteita noudattaa sitä.

Meillä on valmennuksessa urheilijoita, joiden aineenvaihdunta ja kokonaiskulutus on sitä luokkaa, että jo pelkästään jaksaakseen - puhumattakaan kehittymisestä - tarvittava ruokamäärä on niin valtava, että pitää laittaa kello soimaan jotta muistaa syödä riittävän usein. Välillä joudutaan myös miettimään eri keinoja saada ylipäätään koko ruokamäärä mahtumaan napaan.

Heidän kohdallaan tämä "niin vähän kuin tarpeen" on eri luokkaa kuin tavallisella kansalaisella mutta niin on suorituskyky ja kehonkoostumuskin. 

Saara treenaa niin kovaa 4-5 kertaa viikossa, että minun on pakko ottaa palautusjuoma pelkästään kun seuraan treeniä vierestä. Ruokaa menee nelihenkisen perheen edestä joka viikko mutta se myös näkyy: pihvi turpoaa ja voimaa on kuin pienessä kylässä! Saaran kohdalla siis "niin vähän kuin on tarpeen" tarkoittaa aika paljon ja aika pirun kovaa. Mutta sitä ovat tavoitteet ja tulokset.

Saara treenaa niin kovaa 4-5 kertaa viikossa, että minun on pakko ottaa palautusjuoma pelkästään kun seuraan treeniä vierestä. Ruokaa menee nelihenkisen perheen edestä joka viikko mutta se myös näkyy: pihvi turpoaa ja voimaa on kuin pienessä kylässä! Saaran kohdalla siis "niin vähän kuin on tarpeen" tarkoittaa aika paljon ja aika pirun kovaa. Mutta sitä ovat tavoitteet ja tulokset.

Olet sitten tavallinen kansalainen tai ammattiurheilijaksi tähtäävä, voi olla, että ei voi syödä aina kakkua ja pitsaa silloin kun tekee mieli, joskus pitää ottaa ruuat mukaan purkissa ja joskus pitää syödä sitä mistä ei välttämättä tykkää (kalaöljy, kasvikset, jne). Mutta on tärkeä tässäkin muistaa se, että rajoituksia ja kieltoja pitäisi olla niin vähän kuin on tarpeen. Ei niin paljon kuin internet on tällä viikolla niitä keksinyt.

Kun käymme läpi ruokapäiväkirjaa ennen valmennusprojektin aloittamista, on mielestäni fiksuin lähestymistapa se, että sieltä muutetaan niin vähän kuin on tuloksien saavuttamisen kannata tarpeellista. Tämä siksi, että todennäköisesti syöt jo kaikenlaista sinulle kätevästi saatavilla olevaa ja sinun suussasi hyvältä maistuvaa ja tätä on turha muokata jos ei ole tarvetta.

Tietysti jos ruokapäiväkirja on täynnä pitsaa, limua ja hampurilaisia niin perustavanlaatuinen huolto on tarpeen ainakin jollain aikavälillä. Hyvin usein kuitenkin valmennettavien ruokapäiväkirja näyttää varsin mallikkaalta mutta määrä on tulosten saavuttamisen kannalta vähäinen. Tällöin pyritään muuttamaan niin vähän kuin on tarpeen, lisätään esimerkiksi treenin jälkeinen palutusjuoma ja sopivalle aterialle lisää sitä mitä siellä jo on.

Eli siis mikä tässä nyt oli pointti?

Postauksen pointti ei suinkaan ole se, että jos tykkäät liikkua usein, sinun pitäisi ruveta rajoittamaan sitä. Päinvastoin, anna palaa vain! Postauksen pointti ei myöskään ole se, että jos tykkäät hifistellä ruualla tai palautusjuomalla tai kieltäydyt bileillasta koska tykkäät aamun kyykkytreenistä enemmän, että siinä olisi jotain perustavanlaatuisesti väärin.

Se mitä yritän sanoa on, että jos ravinto, treeni ja elämäntapasi muistuttavat puritaanista ammattiurheilijan elämää mutta suorituskykysi ja terveydentilasi ovat maksimissaan luokkaa keskivertokansalainen, jossain osa-alueella vuotaa pahasti.

Jos panostat omaan tekemiseesi paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, sen pitäisi alkaa myös näkymään jossain. Jos treenaat kuin ammattiurheilija mutta juuri minkäänlaista kehitystä ei ole nähtävissä, väitän, että jotain tehdään pahasti pieleen. Jos pitää arvata niin treenaat olosuhteisiin nähden liikaa tai väärin, syöt liian vähän tai väärin tai elämäntapasi eivät tue riittävää palautumista.

Blogilla on lukijoita aina ammattiurheilijasta vasta-alkajaan, joten en tähän saanut puristettua ransakalaisilla viivoilla ohjenuoraa jokaiseen skenaarioon. Toivottavasti kuitenkin pysähdyt pohtimaan, että koetko saavasi omalla tekemiselläsi sellaisia tuloksia kuin haluat?

Sohvalla makaamalla pleikkari kourassa ei kehonkoostumus ja voimatasot juurikaan muutu paremmaksi. Mutta jos treenaat määrällisesti kuin urheilija, saatko urheilijan tuloksia? Jos et, ehkä jossian menee pieleen.

Jos tarvitset apua, laita meille viestiä niin ihmetellään kuntoon. :) (Helsinki, Tampere & etävalmennus).

"Yllättävää on ollut se, miten pienillä muutoksilla voi olla suuria vaikutuksia!"

"Yllättävää on ollut se, miten pienillä muutoksilla voi olla suuria vaikutuksia!"

Työkyky rakentuu terveydelle ja itsestään huolehtimiselle. Halusimme paikallisen kumppanin, joka ammattitaitoisesti pystyisi auttamaan meitä näitä asioissa ja antamaan tavalliseen arkeen ja toimistotyöhön sopivia käytännön vinkkejä. Halusimme selkeät askelmerkit ja konkreettisia apuja, joista jokainen löytää itselleen sopivat.

Ojasta optimaaliin

Olen 32-vuotias nainen, joka löysi liikunnan ja kalorien ihmeellisen maailman kymmenisen vuotta sitten. Sitä ennen en juuri harrastanut liikuntaa, tai miettinyt syömisiäni. En ollut lihava, enkä laiha, vaan sopivasti siltä väliltä.

Sauvakävelystä kaikki alkoi. Siitä siirtyminen pyöräilyyn ja juoksuun, joihin molempiin sekoittui mukavasti pikku hiljaa crossareita, kuntopyöriä ja steppilautoja. Sitä rataa kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. Kun siinä samalla ruokaa tarkkaillessa huomasi, että tuli pärjättyä aina vain pienemmillä ja pienemmillä annoksilla, oli paketti valmis. Pakkomielteinen liikkuja ankaralla syömishäiriöllä. Eikä nyt puhuta enää mistään, ettäkö bodypumpit olisivat menneet vähän överiksi ja yksi lusikallinen soppaa jäänyt lautaselle, vaan useiden tuntien liikuntaa, kyvyttömyyttä olla paikallaan ja lounaaksi porkkanasta puolet.

Ihmiskeho venyy tarvittaessa uskomattomiin suorituksiin ja kestää varsin äärimmäistä rääkkiä. Raja tulee kuitenkin aina jossain vastaan, ja onneksi havahtuminen omaan tilanteeseen iski parin vuoden kohelluksen jälkeen ja asteittainen toipuminen saattoi alkaa. 

Aloin kiinnostua kehonrakennuksesta ja hakea tietoa ravinnosta ja terveellisemmistä elämäntavoista. Hankin valmentajan, joka etänä yritti laittaa minua kuntoon. Ruoka-annokset alkoivat kasvaa, mutta en silti saanut elämästä kiinni. Olin yhä kiinni rääkätyssä kehossa ja piinatussa mielessä. 

Toinen valmentaja puolestaan katsoi, että ongelma olisi vain ruokaa lappavassa kädessä: reseptinä siis hervottomat määrät sekä mättöä että punttia. Ravinnon imeytymisestä ei ollut puhettakaan, pää oli sekaisin siitä, että reilu 3000 kaloria pitäisi ”kuluttaa” ja hormonitoiminta oli jo aika päivää sitten nostanut kytkintä. Ja koko ajan tässä kaikessa oli valtava nälkä ja ahdistus.

Tahdoin massaa, mutta en tahtonut painoa. Tahdoin kasvattaa lihaksia, mutta en tahtonut pysähtyä niitä kasvattamaan. Pelkäsin, että mielettömät ruokaläjät viedään minulta pois, jos vähennän liikkumista ja säheltämistä. Tiesin suunnan, mitä pitäisi tehdä, mutta en kyennyt ottamaan askelia itse.

Uskoin kuitenkin, että minulle voisi löytyä jotain oikea valmennus. Aloin kysellä kehonrakennusalan toimijoilta vinkkejä ja sain viimein kullanarvoisen nimen käsiini: Optimal Performance ja Sanna Eloranta.

Täydellä tarmolla sekä taustallani maustettuna menin Sanna Elorannan kynnykselle viime kesäkuussa. Olin asennoitunut käymään tähänkin valmennukseen täysillä käsiksi: kuvittelin, että minulle ”annetaan käsky” syödä valtavasti, treenata lujaa ja jysähtää sitten paikalleen. Että kaikki muutos ja parantuminen omassa mielessä ja kehossa tapahtuisi kerralla komennuksen kautta. Vielä kun tarjottimella olisi odottanut ihme pilleri, joka saisi kaiken muuttumaan hyväksi, olisi homma ollut puolestani yhdellä käynnillä selvä.

Mutta mitä tuumaa Sanna? Hän esittää juuri sen kysymyksen, mitä siinä tilanteessa tarvitsin: Mitä sinulle, Tiina, kuuluu?

Ja siitä se sitten lähti. Ei kertarysäyksellä, ei todellakaan. Vaan askel kerrallaan. Ruokaa otettiin aluksi jopa pois (”Mitä ihmettä? Otat minun rakkaat pastavuoret pois ja annat tilalle kourallisen pähkinöitä väittäen, että nälkä lähtee?”) ja liikuntaa laitettiin tolkullisimpiin määriin (”Eikö minua sidotakaan pakkopaidassa kotisohvalle?”). Keholtani puolestaan kysyttiin nätisti, missä prakaa, ja eheytys aloitettiin ruoansulatuksesta ja aineenvaihdunnasta. Ruokavalio ja makrot laitettiin kohdilleen ja lisäravinteiden olemassa ollutta arsenaalia optimoitiin vastaamaan laadultaan ja sisällöltään tarpeitani.

Pikku hiljaa tilanne alkoi muuttua. Ruoka alkoi imeytyä, nälän ja hädän tunteet tasoittua ja mieli tyyntyä. Huomasin pystyväni keskittyä paremmin. Aloin nauttia elämästä ja osaavani itse hakea tasapainoa ja hyvää oloa. Paino alkoi nousta ja olo tuntua päivä päivältä paremmalta.

Valmennuksen alusta tähän hetkeen on tilanteeni muuttunut merkittävällä tavalla. Minua ei voisi enää tunnistaa samaksi ihmisesti, ei fyysisesti eikä henkisesti. Kun vielä ensimmäisellä tapaamisella katsoin kauhuissani Sannan korituolia, että tuohonko pitäisi istahtaa, olen nyt siinä samassa tuolissa läsnä aivan eri tavalla.

Olen saanut koko valmennuksen ajan edetä omaa tahtiani ja Optimal Performance on tukenut etenemistäni. Valmennus on antanut minulle tukea, eväitä ja tietoa, joiden avulla olen alkanut pystyä itse tehdä työtä omalla kohdallani.

Valmennus ei lyönyt kouraani mitään valmista konseptia, jota noudattamalla saadaan leivottua täydellisiä kansalaisia ja pelastettua maailma siinä sivussa. Päinvastoin valmennus tuli vastaan Tiinaa itseään persoonana ja omana psykofyysisena kokonaisuutena. Se antoi eväät oppia itse tulkitsemaan kehoani ja sen tarpeita.

Optimal Performancen valmennuksessa ei keskitytty vain fyysisiin muutoksiin, vaan pidettiin huolta myös mielestä ja kehosta. Valmennus oli kuuntelevaa ja elävää - minua kuultiin koko ajan; sitä miten kehoni reagoi muutoksiin ja kuinka saatiin todentaa, että suunta oli koko ajan oikea. Valmentaja viilasi ohjeistusta aina tarvittaessa sekä mittausten että omien tuntemuksieni mukaan siten, että kehitys saattoi jatkua oikeaan suuntaan.

Ja vaikka kuinka yritin, en saanut keksimälläkään keksittyä tarpeeksi tyhmää kysymystä, jota ei olisi voinut esittää tai johon minulle ei olisi saatu vastattua.

Mikä on muuttunut?

Jaksamiseni ja hyvinvointini ovat aivan eri luokkaa, kuin mitä viime kesänä. Kehoni ottaa ravinnon vastaan, aineenvaihdunta toimii ja rauta taipuu. Olen saanut vuosia kadoksissa olleet yöuneni takaisin ja saan nykyisin nukuttua jopa koko yön heräilemättä. Osaan kuunnella itseäni ja suoda itselleni levon. Minulle on kertynyt painoa ja tulokset salilla ovat aivan toista luokkaa. Elämääni on tullut myös paljon muuta sisältöä entisten pakonomaisten liikuntojen ja tekemisten tilalle. Stressi on vähentynyt ja osaan suhtautua asioihin aivan uudella tavalla. Työssä jaksaminen ja viihtyminen ovat parantuneet ja kykenen olemaan sosiaalisempi.

Valmennus on antanut eväät rakentaa oman näköistä arkea. Se ei ole vain kuuri, vaan se opettaa tavan elää, treenata ja olla ilman pakkojen tai ulkopuolisten auktoriteettien sanelua.

Kenelle tämän soisin?

Optimal Performancen valmennuksia voi suositella huoletta ihan jokaiselle. Kehottaisin hakeutumaan valmennukseen erityisesti kaikkia, joilla on ongelmia oman kehonsa kanssa. Vaikeuden ei tarvitse olla juuri painon pudottamisen tai liikkumattomuuden kanssa, vaan saatat tarvita tukea juuri toiseen suuntaan. Saatat jo tietää jotain ravitsemuksesta, mutta syöminen on silti syystä tai toisesta ongelmallista. Harrastat turhankin reippaasti liikunta kyykäten siellä ja juosten toisaalla. Touhuat salilla, mutta mitään ei tapahdu. Unesi ei ole laadukasta ja lisäksi jokin ahdistaa ja masentaa. Yrität löytää kynttilästä sitä kolmattakin päätä, mistä sitä voisi vielä polttaa.

Jos minulle nyt tarjottaisiin sitä ensimmäisellä kerralla haaveilemaani pilleriä, en sitä nielisi. Optimal Perfomancen valmennus on matka, joka kannattaa itse kokea. 


Toivottavasti tarina inspiroi myös sinua kohti terveempää elämää ja tasapainoista kokonaisuutta. Jos haluat valmennusapua, laita ihmeessä etusivumme kautta tarinasi niin katsotaan hommat kuntoon. :)

"Jos minä pystyin, niin pystyt sinäkin!"

Millainen oli lähtötilanteesi ennen valmennusta? (ravinto, liikunta, elämäntavat)

Olen 38-vuotias, kolmivuorotyötä tekevä ja perheellinen kahden aktiivisen lapsen äiti. Ennen MM-valmennusta olin harrastanut juoksua aktiivisesti pari vuotta ja crossfittiä vajaan vuoden. Vaikka aktiivista liikuntaa tulikin 3 – 6 krt viikkoon, niin ihmettelin miksi kunto ei vain kohene eikä rautaa saa lisättyä tankoon sitten millään. Ajattelin, että syön tarpeeksi, koska nälkä ei kolkutellut vatsassa ja energiaa kuitenkin riitti arkeen ja treeniin, mutta kaikki vain junnasi paikallaan. Ystävän suosittelemana sitten kilautin Jonille ja sovittiin PT-tapaaminen. Käytiin läpi historiaani ja treenitaustaani sekä hiottiin perustekniikoita. Jo ensimmäisellä tapaamisella Joni kannusti varaamaan aikaa BioSignatureen, koska huomasi heti, että ravitsemus ei ollut ihan kohdallaan, vaikka proteiinia olikin päivälle tarpeeksi, mutta kun se ei riitä.

Ensimmäisessä biosigussa Sanna totesi, että aineenvaihduntani on aikalailla sammunut eivätkä ravintoaineet imeydy kunnolla sekä kokonaisvaltainen ravitsemukseni ei lihaskasvua ajatellen sisältänyt tarpeeksi kaloreita saatika että olisin saanut tarpeeksi hiilihydraatteja ja rasvoja. Siispä lähdettiin käynnistämään aineenvaihduntaa pienen pienin askelin, sillä ensimmäiset viikot olin järkyttynyt siitä ruokamäärästä, joka lautaseltani löytyi, vaikkakin se nyt tuntuu aivan liian pieneltä siihen nähden, mitä nykyään syön. Mutta kun päästiin vauhtiin, niin poikanikin totesi, että ”Äiti, sulla on nykyään aina nälkä!” Niin oli ja se tuntui hyvältä, vaikka kuulostaakin hullulta. :)

Toisella Jonin tapaamisella otin itse puheeksi MM-valmennuksen ja heitin ilmoille vahvan epäilyni siitä, etten sopisi ryhmään. Sellainen riuku ja voimaton kun olin. Jonin rohkaisemana kuitenkin ilmoittauduin mukaan valmennukseen, ja se on ollut yksi parhaita päätöksiäni ikinä!

Entä tilanne valmennuksen päätteeksi?

Nyt kun MM-valmennus alkaa olemaan lopuillaan on mahtavaa todeta, miten treenistä, ravinnosta ja levosta on tullut osa ihanaa rutiinia arjessa. Salille mennään, vaikka ei aina niin huvittaisi, uudet treeniohjelmat kihelmöivät lihaksissa ja tankoon saa laittaa jo ihan mukavasti rautaa ja kehitystä on mahtava seurata. Ja kun salilla menee uuden ohjelman kanssa sormi suuhun, niin eipä muuta kuin treenivideo esiin ja tarkistamaan tekniikkaa. Yksin ei tarvitse pähkiä!

Parasta on ollut treenata yhdessä puolison kanssa ja miten välillä saa sitä tarvitsemaansa tsemppiä ja kannustusta ”Menee vielä, yks vielä, jaksaa jaksaa!” ja toisaalla taas kehuja pumpissa olevista lihaksista, jotka iloisesti pullottaa. Vaikka työtä vielä onkin suhteessa omiin tavoitteisiin, olen edennyt hienosti ja ymmärtänyt, että tavoitteeni ei toteudu hetkessä vaan vaatii aikaa ja panostusta.

Mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että iloisen tekemisen rutiinia tämä ei suinkaan ole ollut kuin vasta valmennuksen loppuvaiheessa. Siinäkin mielessä on hyvä, että valmennus kestää sen 6 kk, itselläni on ainakin tarvittu aikaa asioiden sisäistämiseen ja toimintatapojen muuttamiseen.

Mitä hyötyä koit valmennuksesta ravinnon, treenin ja muun suhteen? 

Valmennuksen suurin anti on kaikesta raudasta huolimatta tapahtunut pääni sisällä. Ajatukseni siitä miksi treenaan kohdistuvat omaan ja perheeni hyvinvointiin ja terveyteen. Ulkonäkö tulee siinä samalla, mutta taakse jääneet selkäkivut ovat lottovoitto!

Koko perheen ravitsemus on muuttunut paljon parempaan, vaikka olemmekin mielestäni syöneet aina suht’ terveellisesti. Nyt ymmärrän enemmän miksi syön ja mitä syön sekä olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani niin treenin, ravitsemuksen kuin levonkin suhteen. Enpä olisi uskonut, että pienellä hienosäädöllä voin nukkua 9 h putkeen. En herää nälkään enkä stressiin. :)

BioSignature on mitä parhain työkalu treenin rinnalla ja tapaamiset ovat aina yksilöllisten tarpeiden mukaisia. Itselläni reilun kuukauden flunssa pakotti treenitaukoon, mutta paluu salille sujui helposti koko sairastelun ajan pidetyn suunnitellun ruokavalion vuoksi sekä huomasin levon vaikutuksen jälleen kerran treenitehoihin (vaikka lepo olikin pitkä ja välillä piinallinen).

Mitä muutoksia olet huomannut kokonaisuutena, esim. jaksaminen yms?

Arki sisältää vapaata, työtä, treeniä ja ruoanlaittoa. Tasapainon löytäminen on välillä haasteellista, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kiireisen viikon edessä pysähdyn ja suunnittelen ja valmistelen mahdollisimman paljon ja se helpottaa ja antaa aikaa myös lepoon ja kun tarpeeksi myös lepää, niin jaksaa ☺

Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennuksia?

Junnaako rauta, eikö salilla kulje? Nyppiikö ruoka? Entäpä vatsalla roikkuva jenkkakahva tai ne ikuiset allit? Etkö tiedä mistä aloittaa? Ei hätää, tästä tilanteesta minäkin lähdin, joten jos jaksat sitoutua 6 kk ja tehdä parhaasi, niin MM-valmennus voi olla tiesi onneen! Jos minä pystyin, niin pystyt sinäkin!


Miksi fysiikkani ei kehity? - Tässä viisi syytä

Miksi fysiikkani ei kehity? - Tässä viisi syytä

"Mistä johtuu, että treenikaverilla takki turpoaa ja pakarat ovat säikeillä ympäri vuoden mutta itsellä valotolpan takana seistessä ei vieläkään näy kuin korvat?"