lihaskasvu

Muscle Madness - työtä tehdään ja tulosta tulee!

Millainen oli lähtötilanteesi ennen valmennusta? (ravinto, liikunta, elämäntavat)

Ennen MM-valmennusta elämäntavoissa ja ravitsemusasioissa oli paljonkin korjattavaa. Yhtenä tekijänä on kolmivuorotyö, joka sinänsä aiheuttaa omat haasteensa terveellisen ravitsemuksen suhteen. Yövuorossa söin lämpimän aterian noin kahden aikaan yöllä (jo tästä elimistö saattoi olla melko lailla ihmeissään), lisäksi tui syötyä paljon makeisia ja muuta ’turhaa’  hereillä pysymisen toivossa. Kahvileivät, makeiset, suklaat ym. herkut maistuivat liiankin hyvin. Suklaanhimo oli toisinaan vastustamaton. Aiemmin olin ollut normaaliapinoinen, nyt huomasin painoni nousseen parissa vuodessa melkein 30 kiloa.

Harrastin kyllä runsaasti liikuntaa, kesäisin pyöräilin ja talvisin tuli käytyä kävelylenkeillä, kuntosalilla pari kolme kertaa viikossa, mutta sitten taas oli pitkiä aikoja etten harrastanut liikuntaa lainkaan. 

Usein syyksi riitti se, että kun on ilta- tai yövuoro, niin ei aamupäivällä ollut aikaa tai halua mennä salille tai lenkille. Kuntosalilla harjoittelin aina samanlaisen, itse laatimani ’harjoitusohjelman’ mukaan

Kuten voi arvata, niin kehitystä ei tapahtunut. Jotain positiivista elämäntavoissani kuitenkin on aina ollut; en tupakoi enkä käytä lainkaan alkoholia.

Entä tilanne valmennuksen päätteeksi?

Nyt kun MM-valmennus on päättynyt, tilanteeni on todella hyvä. Ennen söin yhden suuren aterian päivässä, nykyisin viisi pienempää ateriaa. Myös ruoan sisältö on muuttunut: mukaan ovat tulleet pähkinät, liha, kala, raejuusto, salaatit. Toki söin näitä ruoka-aineita aiemminkin, mutten samassa mittakaavassa kuin nykyisin. Vettä juon nykyisin 4,5 l / vrk, aiemmin n. 2 l / vrk. Einesruuat ovat jääneet kokonaan pois. En olisi vielä helmikuussa voinut kuvitellakaan saavani itseäni näin hyvään kuntoon enkä olisi voinut kuvitellakaan saavuttavani näin suurta muutosta. Nyt kun aloitin MM-jatkovalmennuksen ja näin ensimmäisen viikon lopulla olen iloinen uusista valmennusohjelmista.

Harjoittelu on nyt haasteellista, mutta positiivisessa mielessä. 

Mitä hyötyä koit valmennuksesta ravinnon, treenin ja muun suhteen? 

MM-valmennuksen myötä olen saanut paljon hyödyllisiä neuvoja kuinka usein tulee syödä sekä millaista ravintoa on hyvä syödä kun harjoittelu on vaativaa. 

Treenaamiseen olen saanut aivan uuden innostuksen todella hyvien ja monipuolisten valmennusohjelmien ansiosta. MM-valmennuksessa oli hyvät ja selkeät liikevideot, joiden ansiosta pystyin tekemään liikkeet mahdollisimman hyvin teknisesti oikein. 

Kulunut kuusi kuukautta on tuonut itseluottamusta lisää, etenkin parantuneena fyysisenä kuntona. Enää ei portaissa hengästytä. Painon normalisoituminen on tehnyt hyvää myös itsetunnolle.

Mitä muutoksia olet huomannut kokonaisuutena, esim. jaksaminen yms?

Aiemmin olin usein väsynyt jo pelkästä työnteosta, joten oli helppoa jäädä kotiin "sohvalle".  Jaksamiseni on parantunut sekä töissä että vapaa - aikana. Yksi suuri ilon aihe on ollut kun vaatekoko on pienentynyt huomattavasti lähtötilanteesta. Myös unen laatu ja määrä on parantunut. Aiemmin nukuin 4–5 h yössä, nykyisin 7–8 h yössä.

Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennuksia?

Voin vilpittömästi ja hyvällä mielellä suositella Optimal Performancen valmennuksia henkilöille, jotka ovat perusterveitä ja valmiita haastamaan itsensä sekä tekemään muutoksia elämässään harjoittelun ja ruokavalion suhteen sillä aivan ’ilmaiseksi’ tuloksia ei synny vaan se vaati itsekuria ja säännöllistä harjoittelua.


Muscle Madness on nyt päivitetty uuteen versioon nimeltä 2.0! Vain 199,00€ eli 9,95€ viikossa 20 viikon ajan. Luvassa kovaa treeniä, fiksua syömistä ja riittävästi lepoa tulosten maksimointiin.

Klikkaa alta kuvaa, tämän valmennuksen voit aloittaa vaikka HETI! :) -Joni

"En halua enää ns. kesäkuntoa, vaan haluan olla kunnossa läpi vuoden"

Millainen oli lähtötilanteesi ennen valmennusta? (ravinto, liikunta, elämäntavat)

Olen 46-vuotias kahden tytön äiti. Hurahdin saleilun ihanaan maailmaan nelisen vuotta sitten syksyllä 2010, jolloin laitoin myös ruokavalioni kuntoon.

Olen näiden vuosien ajan ollut monessa erinlaisessa ja nettivalmennuksessa mukana  ja olen pääsääntöisesti käynyt 4-5 x viikossa salilla ja kausittain on ollut myös aerobista noin 3-5 x viikossa.

Elämäntavat siis tuli kuntoon laitettua jo vuosia sitten ja ne jäivät tavaksi. Vuodet meni yleensä niin, että muu aika vuodesta oltiin ns massakaudella ja kasvateltiin (yritettiin ainakin) lihasta erilaisilla nettivalmennuksilla ja joka kevät oli tiukka dieettijakso, jolla poltettiin rasvoja pois, eli aina haettiin ns kesäkuntoa. Kesät menikin sitten yleensä kuntoa ylläpitäessä niukalla ruokavaliolla.

Entä tilanne valmennuksen päätteeksi?

Edelleen salitreenaus on intohimoni ja se pääasiallinen liikuntamuoto ja salilla käyn sen 3-5 x viikossa. Ajatusmaailmani on kuitenkin muuttunut, en halua enää ns. kesäkuntoa, vaan haluan olla kunnossa läpi vuoden ja tämän vuoksi lähdenkin jatkamaan tätä matkaa yhdessä OP:n Sannan (kotisivu) kanssa. Fysiikkatreenin ihmeellinen maailma odottaa minua ja olen todella innoissani.

Mitä hyötyä koit valmennuksesta ravinnon, treenin ja muun suhteen? 

Eniten olen kokenut ahaa-elämyksiä ravinnon puolelta. 

Alkuun oli jo mahtavaa huomata se, että tässä valmennuksessa ei laiteta paperille ruokia mitä sinun tulee syödä, vaan annetaan ns "ruokarunko", jonka mukaan jokainen voi itse rakentaan juuri itselleen sopivan ruokalistan. 

Otin valmennukseen mukaan myös yksilöllisen BioSignature-valmennuksen, koska minulla oli eniten opittavaa ravintoasioiden puolella.

Olin ajanut itseni joka vuonna pitämilläni tiukoilla dieettijaksoilla siihen tilanteeseen, että kroppani kävi säästöliekillä. Viimeisin dieettijaksokin jäi ns. "päälle" ja en uskaltanut lisätä hiilihydraatteja ruokavaliooni ja tämän vuoksi sitten ei voinut odottaa kehitystäkään salin puolella ja jaksamisen kanssa oli niin ja näin. 

Sannan kanssa tehtiin alkuun BioSignature-mittaus ja alettiin lisäämään ruokavalioni kaloreita ja isoin muutos oli hiilihydraattien lisäys ja proteiinien vähennys edellisestä ruokavaliostani. Yllätyksekseni rasvaprosentti oli sitä luokkaa (n 15%), että sitä ei tarvinnut lähteä enää laskemaan.

Tietysti alkuun isojen ruokamäärien syöminen oli vaikeaa  ja painokin alkoi nousemaan, jonka suhteen ei pääkoppa meinannut ensin olla mukana, mutta kun  salin puolella muutokset olivat pelkästään positiivisia ja sain aina keskustella Sannan kanssa tasaisin aikavälein ja mittauksin katsottiin, että ollaan menossa oikeaan suuntaan sekä verikokein tsekattiin asiat ja jaksoin paljon paremmin, niin loppujen lopuksi pääsin itsekin sinuiksi hiilihydraatti"peikkoni" kanssa :)

Eli isoimmat muutokset on kyllä olleet minun kohdallani ravinnon puolella.

MINULLE OLI TODELLA TÄRKEÄÄ SAADA SITÄ HENKILÖKOHTAISTA VALMENNUSTA JUURIKIN RAVINNON JA HYVINVOINNIN SUHTEEN, JA SITÄ SANNALTA SAIN :)

Treenien suhteen neljän viikon välein vaihtuvat saliohjelmat ovat pitäneet homman todella mielenkiintoisena. Lisäksi tutustuminen voimatreenin ihmeelliseen maailman on ollut erittäin antoisaa. Todella hyvät tekniikkavideot opastavat liikkeet hyvin ja  jos on vielä jäänyt jotain epäselvää, niin foorumilta on saanut kysymykseensä kattavan vastauksen ja nopeastikin vielä.

Olen oppinut treeneissä ns. rauhallisuuden, sen että myös sillä negatiivisella vaiheella treenisuorituksessa on iso vaikutus tuloksiin. Treeniohjelmissa on selkeästi selitetty mikä liike tehdään milläkin temmolla ja niihin kiinnittää erityisesti huomiota, kun ne on merkitty erikseen jokaisen liikkeen kohdalle.  Olen saanut myös varmuutta ja uskallusta kyykkyihin (joita muuten riittää MM-valmennuksessa). Olen oppinut rakastamaan maastavetoja ja penkkipunnerusta, enkä pidä niitä enää ns miesten juttuina. Olen pitänyt joka ikisestä treeniohjelmasta valmennuksen aikana ja niissä on todellakin riittänyt haastetta.

Ikäväkseni en itse päässyt treenikouluihin, mutta niitä kyllä hyvin oli tarjolla.

Valmennuksen aikana tulevat viikkotehtävät pistivät ajattelemaan omalta kohdaltani paljon erilaisia asioita mm. rentoutumisen tärkeyttä. Lisäksi sain valmennuksessa todella paljon tietoa miten eri lihasryhmiä tulee treenata sekä  hyviä vinkkejä ja tietoa mm venyttelyihin ja alkulämmitelyihin. 

Näissä viikkotehtävissä on paljon lueskeltavaa ja sisäistettävää vielä pitkiksi ajoiksi :)

Sannan kanssa BioSignature-valmennuksessa ollemme keskustelleet paljon ravinnon merkityksen lisäksi mm. kropan  palautumisesta ja levon tärkeydestä ja matkan varrella olen  oppinutkin kuuntelemaan itseäni tarkemmin (vaikkain ehkä hieman kantapään kautta ) ja nykyään minulla onkin  kalenterissa merkintä muistuttamaan itseäni 3-4 vko:n välein pidettävästä treenitauosta.

Mitä muutoksia olet huomannut kokonaisuutena, esim. jaksaminen yms?

Olen oppinut levon, ruoan ja kovan treenin pyhän kolminaisuuden tärkeyden, kaikki nuo osa-alueet on oltava kunnossa, jotta voi hyvin.

Myös unenlaatu on parantunut huimasti ja treenit sujuu salin puolella mainiosti. Olo on kokonaisuutena hyvä ja ruoka maistuu. Osaan olla itselleni nykyään armollisempi. Ei ole aina se pakko mennä salille, jos esim olo tuntuu väsyneeltä, vaikka viikko-ohjelmassa lukisikin, että on se treenipäivä!

Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennuksia?

Kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan kokonaisuutena. Niille, jotka haluavat treenata kovaa, haluavat kehittyä. Suosittelen OP:n valmennuksia kaikille niille, jotka haluavat sukeltaa asioihin hieman pintaa syvemmälle.


Miksi fysiikkani ei kehity? - Tässä viisi syytä

Miksi fysiikkani ei kehity? - Tässä viisi syytä

"Mistä johtuu, että treenikaverilla takki turpoaa ja pakarat ovat säikeillä ympäri vuoden mutta itsellä valotolpan takana seistessä ei vieläkään näy kuin korvat?"

Teetkö asioita oikein vai oikeita asioita?

Teetkö asioita oikein vai oikeita asioita?

"Asioiden oikein tekeminen on sitä, että otetaan käyttöön hyvinvointia ja suorituskykyä tukevia työkaluja, jotka toimivat varmasti teoriassa, roboteilla ja naapurin Sakari Sikaniskalla. Oikeiden asioiden tekeminen on sitä, että mietitään mitkä työkalut sopivat parhaiten omaan arkeen, sattui se nyt koostumaan sitten mistä ikinä. 18v kotona asuva kiekkojulli vastuussa mopoauton tankkauksesta saattaa vaatia erilaisen kattauksen työkaluja kuin 40v yksinhuoltajaäiti kolmivuorotyössä."

Viisi kullanarvoista videota ja ilmaiset vinkit

Kaivelin tuossa viikolla Youtube-kanavaltamme videota valmennustarkoituksiin. Samalla tuli mieleeni, että meillä taitaa olla Facebook-sivumme seuraajissa paljon faneja, joilta muutama kullanarvoinen video on mennyt kokonaa ohi. Ajattelinkin kasata tähän muutaman suosituimmista ja varmasti myös hyödyllisimmistä.


Maastavedon perusteet

Tässä videossa käydään läpi maastavedon muutama tärkein periaate vajaassa kymmenessä minuutissa. Tsekkaa läpi. Saattaa olla, että saat muutaman ahaa-elämyksen. Jos haluat päästä oppimaan maastavedon ja muut perusliikkeet viimeistä piirtoa myöten ja kädestä pitäen, tule mukaan Opi perusliikkeet -seminaariin Tampereelle tai Helsinkiin. Lisätiedot löydät täältä.


Ultimaalinen Jalka-pakara-pohje-reisi-pylly-treeni

Otsikko kertonee kaiken. Tämän alavartalon täsmäiskun voi ottaa käyttöön vaikka heti. Itse treeniohjelman voit käydä lataamassa ilmaiseksi täältä ja videolta opastukset jokaiseen liikkeeseen.


Askelkyykyn eri variaatiot ja mitä niistä on hyötyä

Tämä video kuvattiin muonoin heken mielijohteesta mutta siitä tulikin huippumenestys! Kyykkääminen tangolla ass-2-grass ei aina onnistu kaikilta ihan siltä istumalta ja askelkyykky onkin tälle hyvä variaatio. Mistä tässä variaatiossa on kyse, selviää alla olevasta videosta.


Charles Poliquinin haastattelu vuodelta 2012

Muinaisella kurssireissulla istahdin Charles Poliquinin kanssa alas ja kyselin muutamia sivujamme seuraavia askarruttavia kysymyksiä. Tätä nykyä Charlesin löydät Strength Sensei -sivustolta, jota päivitetään ahkerasti.


Vähän tiukempi rasvanpolttotreeni

Valmentajamme Sanna Eloranta valmistautui taannoin Body fitness -kilpailuihin ja pääsin kameran kanssa paikalle tallentamaan mitä eräs jumppatuokio piti sisällään. Tämä kahdeksan liikettä putkeen sisältävä ohjelma löytyy tämän linkin takaa ja alta videosta pääset katsomaan miten kukin liike suoritetaan. HUOM! Ota tämän ohjelman kanssa rauhallisesti, ainakin alkuun. ;)


Semmosia tällä erää. Toivottavasti saat näistä videoista ja vinkeistä uutta virtaa ja ideaa treeniin. Jo haluat yksilöllisempää valmennusta juuri omiin tarpeisiisi niin jätäpä etusivumme kautta viestiä. Otamme hetimiten yhteyttä! :)