Liiallisen armollisuuden kirous

Jos haluaa pitää itsensä ympäri vuoden mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena liikkumalla, syömällä, palautumalla ja elämällä muuta elämää, tarvitaan sopivassa suhteessa sekä ärrimurria & periksiantamattomuutta & sitkeyttä että armollisuutta & ymmärrystä & empatiaa.

Kun ensin mainittu kolmikko menee överiksi, on edessä tuttu kauhutarina missä ruoskittiin itseä liikaa, ei kuunneltu kehon ja mielen varoitusviestejä, ajauduttiin huonoon kuntoon, paikat hajosivat, suhde syömiseen ja treeniin vinoutui pahasti ja päädyttiin lopputulemaan, jonka jälkiä korjataan kuukausia tai vuosia.

Jälkimmäistä kolmikkoa on nostettu esiin viime vuosina merkittävästi ja tämä on pelkästään hyvä asia. Ihmiset kokivat ja kokevat edelleen aivan liian usein ihmisarvonsa määrittyvän vaa'an lukeman tai rasvaprosentin perusteella ja uskovat, että ongelmat poistuvat kunhan vain tekee edellistä rajumman ryhtiliikkeen ja spartalaisen soturin itsekurilla koittaa ruoskia itsensä kuntoon.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, että siinä missä kohtuuton itsensä piekseminen johtaa takuuvarmasti ongelmiin, entä jos samoin voi käydä myös armollisuuden kanssa?

Mietitäänpä hetki.

Ihan ensimmäiseksi todettakoon, että sinä saatat olla elämäntilanteessa, jonka ratkaiseminen ei mitenkään mahdu tämän blogipostauksen tai minun ammattitaitoni raameihin. Jos siis joudut paiskimaan kahta työtä pitääksesi perheelläsi leivän pöydässä ja katon pään päällä, käyt parhaillaan läpi ura- ja parisuhdekriisiä tai lähipiirissäsi on löytynyt ihmismielen polvilleen lyövä diagnoosi, niin kyllä: nuo asiat ovat juuri nyt tärkeämpiä hoitaa kuntoon kuin miettiä pitäisikö tehdä vielä viides kyykkysarja vaikka väsyttää.

Mutta ääritilanteet poislukien jää jäljelle valtava joukko ihmisiä, jotka ovat ikään kuin vaa'ankielitilanteessa, jossa pienet päivittäiset päätökset oman tekemisen jämäkkyyden kanssa suuntaan tai toiseen voivat muuttaa itsestä huolehtimisen kurssin alamäestä riemuloistoon.

Väärinymmärryksen riski on suuri mutta silläkin uhalla otan muutaman esimerkin siitä mitä yhdessä valmennettavien kanssa on huomattu, kun onnistumisia ei aikaisemmin syntynyt oltaessa liian armollisia mutta ajan myötä suunta kääntyi kun löytyi sopiva armollisuus.

Liiallisessa armollisuudessa päivittäiseksi itsepuheluksi on vakiintunut "tämmöistä tämä minun arkeni nyt vain on", "minulle nyt aina vaan käy näin" ja "minä nyt vain olen tällainen ihminen" -tyylisiä lauseita ja ne pääsevät suusta vähän liian herkästi kun arki lyö kapulaa rattaisiin. Välillä tilanne on tottakai tosi vaikea mutta samalla hyvin usein onnistuminen tapahtuu arjen pienellä lisäryhtiliikkeellä.

Samoin itsensä ymmärtäminen ja itselleen anteeksianto ovat mainioita tapoja löytää joustava suhde syömiseen, treeniin ja palautumiseen mutta kroonistuessaan niissäkin piilee ongelmia.

Jos oma hyvinvointi on alamäessä huonojen elintapojen johdosta ja tavoitteena on oikaista kurssi esimerkiksi pistämällä aamupala kuntoon, käymällä kuntosalilla kahdesti viikossa tai menemällä unille klo 22.30 niin pitkässä juoksussa näissä olisi hyvä onnistua useammin kuin ei onnistua.

Jos fiksu aamupala, treeni tai 8h yöunet jää väliin kiireen tai muun hässäkän vuoksi silloin tai tällöin, no problem. Jos näin käy kroonisesti kerta toisensa jälkeen on jossain kohtaa pakko viheltää peli poikki, myöntää itselle, että näin ei voi jatkua ja ryhtyä tekemään jotain toisin.

Jos toiveissa on saada tilanne joskus muuttumaan kohti parempaa ei voi viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen vain ymmärtää oma rajallisuutensa, vain hyväksyä, että tilanne on mikä on eikä vain antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen.

Sopivan armollisuuden perustana on sellainen raakarehellinen ymmärrys omasta tilanteesta, kyky hyväksyä se tosiasia, että jatkossa on pakko tehdä jotain toisin ja viimeisimpänä se kaikkein tärkein asia: kyky viedä nämä uudet asiat osaksi arkea.

Olen huomannut myös, että usein sopivan armollisuuden löytäneet ihmiset myös hyväksyvät sen tosiasian, jota ei näissä hyvinvointiasioissa aina sanota ääneen: itsestään huolehtiminen ei aina ole kivaa eikä inspiroivaa eikä niillä kaikkein tärkeimmillä teoilla kerätä satoja peukkuja Instagramissa.

Tottakai liikunta tuo usein nautintoa, ateriat maistuvat maukkailta ja unirytmin löytyessä moni asia sujuu kuin itsestään. Mutta aina välillä näihin asioihin on hyvä suhtautua kuin hampaiden pesuun: se pitää nyt tehdä koska se vain nyt pitää tehdä.

Välillä on myös sanottava kivoille asioille "ei" koska ei-niin-kivat mutta oman jaksamisen kannalta elintärkeät asiat sitä vaativat. Samoin on myös käännettävä jokainen kivi ja kanto, jotta löydetään keino päästää irti asioista, joista ei voi päästää irti ja lopettaa sellaisten asioiden tekeminen, joiden tekemistä ei voi lopettaa.

Sopivaa armollisuutta on kyky eri tilanteissa tehdä parhaansa, tarpeen tullen laittaa peliin kaikki mitä sielusta ja ruumiista sillä hetkellä irtoaa mutta myös hyväksyä se, että aina se ei riitä. Mutta tiedätkö mitä? Se on siinä hetkessä ihan okei juttu. Ei keneltäkään voi sen enempää vaatia. Toinen mutta: sopivassa armollisuudessa ollaan kuitenkin valmiina ensi kerralla tekemään asioita vähän paremmin ja yrittämään vähän enemmän.

Sopivassa armollisuudessa kyetään tottakai erottamaan musta valkoisesta eli erottamaan selkeästi hölmö valinta fiksusta. Mutta oma sopivan armollisuuden taitolajinsa on kyetä löytämään paras valinta näiden vastausten harmaan eri sävyistä. Kyetään siis jättämään sali väliin siksi, että työviikon kuormitus ei mahdollista fiksua treeniä mutta samalla kyetään myös jättämään Temptation Island Suomi -ohjelman uusinta katsomatta koska on peruskuntolenkin aika.

Miten sopivaa armollisuutta sitten voi etsiä? Ainakin kolme asiaa tulee mieleen:

#1: Pyri olemaan mahdollisimman virkeä ja palautunut. Pitkittyneessä univajeessa, palautumattomana arjen kuormituksesta ja velvollisuuksien tulipaloja aamusta iltaan sammutellessa on käytännössä mahdotonta kyetä näkemään fiksuja vaihtoehtoja tai ponnistelemaan riittävästi silloin kun se hyvin nukkuneena, syöneenä ja liikkuneena onnistuisi helposti. Nuku siis riittävästi laadukasta unta, syö fiksusti ja säännöllisesti ja liiku monipuolisesti.

#2: Ota terveelliset elämäntavat ja itsestä huolehtiminen tosissaan mutta älä liian vakavasti. Jos huonoilla elämäntavoilla on ollut aikaa hieroutua osaksi arkeasi esim. 20 vuotta, ei muutos onnistu puolivillaisella "mä täs syksyn mittaan vähän koitan siistiä syömistä" eikä "no kattellaan jos tässä jossain välissä vähän ehtisi liikkumaan". Siivoa kalenteriin riittävästi tilaa, sovi puolison kanssa vuorovetoja arjen vastuista ja ennakoi huomisen vaatimuksia jo tänään.

#3: Hanki suunnitelma ja sparrailukaveri. Fiilispohjaltakin voi toki onnistua mutta jos se filosofia ei näytä toimivan, suosittelen jonkinlaisen suunnitelman laatimista. Päätösten tekeminen on helppoa silloin kun on nukuttu hyvin, aurinko paistaa ja kurssit osoittavat koilliseen. Fiksusti laadittu, joustava ja spivan armollinen suunnitelma auttaa  silloin kun et ole ihan varma mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. Ja vaikka ihan täydellistä vastausta ei löytyisikään, ainakin sinulla on jokin tavoite, jota kohti suunnistaa. Ja kun tätä suunnitusta tehdään niin ei ole pahitteeksi jos mukana on joku, jonka kanssa pallotella ajatuksia projektin ylä- ja alamäistä.

Näin. Sopiva armollisuus on tietenkin yksi näistä vähän helpommin sanottu kuin tehty -kategorian asioista oman hyvinvoinnin parantamisessa. On vaikea sanoa missä kohtaa sopiva armollisuus muuttuu liialliseksi ja mitä kaikkea juuri sinun kannattaisi tehdä juuri missäkin tilanteessa. Mutta siitä tässä itsestään huolehtimisessa ympäri vuoden onkin kyse: paremmasta itsetuntemuksessa, pikkuisen paremmin -ajattelutavasta ja joustavan tekemisen löytämisestä. :)

PS. Jos haluat aloittaa 10 viikon projektin sopivan armollisuuden löytämisessä, tervetuloa mukaan naisten omaan verkkovalmennukseen. 13.8. aloitetaan mutta mukaan voit lähteä jo nyt TÄSTÄ tai klikkaamalla kuvaa alla.