Urheilijan henkinen valmennus

Urheilijan henkisen valmennuksen tavoitteena on harjoitella etukäteen ja suunnitelmallisesti niitä psyykkisiä ominaisuuksia ja taitoja, joita urheilija tarvitsee harjoituksissa ja kilpailutilanteissa.

Henkinen valmentaja auttaa urheilijaa kehittämään oman yksilöllisen tapansa optimoida psyykkinen tilansa niin, että urheilija voi parhaalla mahdollisella tavalla hallita ja hyödyntää sitä omassa lajissaan. 

Valmennuksessa kehitetään huippu-urheilijoille ominaisia mielenhallintataitoja, joita ovat mm. rajoittavien uskomusten, ajatusten ja tunteiden tunnistaminen ja hallinta sekä rakentavien ajatusmallien rakentaminen, eteenpäin suuntaavien tavoitteiden asettaminen ja stressinhallintataidot, vahvan keskittymiskyvyn ja toisaalta rentouden lisääminen, itseluottamuksen, vahvuuden ja energian tunteen kehittäminen ja urheilijan flow-tilan vahvistaminen.

Brain is like a muscle, train it and you will see results.

Urheilijan henkinen valmennus toteutetaan henkilökohtaisina valmennustapaamisina tai tarvittaessa Skypen tai puhelimen välityksellä urheilijan ollessa esimerkiksi ulkomailla. Valmentaja voi tulla urheilijan mukaan myös harjoituksiin tai kisapaikalle. 

Ensimmäisessä valmennustapaamisessa kartoitetaan lähtötilanne, jonka perusteella sovitaan valmennuksen yksilölliset tavoitteet yhdessä urheilijan kanssa. Valmennusprosessin aikana urheilija tekee aktiivisesti töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi valmentajan ohjauksessa. Valmennuksen työkaluina käytetään muun muassa erilaisia kysymys- ja keskustelutekniikoita, mielikuvaharjoituksia sekä kirjallisia ja toiminnallisia tehtäviä. Välitehtävät ovat olennainen osa valmennusta. 

Valmennustekniikat valitaan urheilijan yksilölliset ominaisuudet ja toiveet huomioiden. Tavoitteiden saavuttamista kartoitetaan valmennuksen aikana säännöllisesti ja uusia tavoitteita asetetaan johdonmukaisesti. Henkisten ominaisuuksien kehittäminen vaatii usein pitkäjänteistä harjoittelua, minkä takia psyykkisestä valmennuksesta saadaan paras hyötyä irti pidemmän aikavälin prosessissa.

Every athlete has the potential to achieve the winning mindset and be the winner. Mental coach is the one who helps you to bring all your potential to light.

Viime aikoina urheilijoiden henkisen puolen valmennukseen on ryhdytty panostamaan yhä varhaisemmassa vaiheessa. Lasten ja nuorten kohdalla henkisen valmennuksen lähtökohdat ovat pitkälti nuoren urheilijan psyykkisen kasvun tukemisessa. Lasten ja nuorten valmennuksessa yleisiä valmennusteemoja ovat esimerkiksi tunteiden tunnistaminen ja hallinta, ajatustoiminnan kehittäminen, sosiaalisten suhteiden merkitys, itseluottamuksen kehittäminen, kritiikin vastaanottaminen sekä tavoitteiden asettaminen omassa lajissa ja laajemmin elämässä. Lasten ja nuorten kohdalla omaiset ja lajivalmentaja voivat tarvittaessa olla tiiviistikin mukana valmennusprosessissa.

Referenssejä:

- Northern Bliss Ski Team (alppihiihto)
- Dream Team Wildcats (cheerleading)
- CocoVi urheilijatiimi
- Eero Hakala (keihäänheitto)
- Jaakko Rautalin (uinti)
- Jukka Mäennenä (BMX-pyöräily)
- Janni Hussi (fitnessmalli)
- Joni Salovaara (MMA)

Kiinnostuitko? Kysy lisää tai varaa suoraan aika valmennukseen ottamalla yhteyttä sähköpostitse: minna@optimalperformance.fi

Hinnaston löydät täältä.

 

Urheilijan henkinen valmennus

Kuvassa Minna Immosen valmennettava, BMX-pyöräilijä Jukka Mäennenä.

"Työskentely Minnan kanssa on ollut aivan mahtavaa! Todella ammattimaista ja asiakasläheistä valmennusta. Alusta lähtien tuntui siltä, että pystyin luottamaan Minnaan sataprosenttisesti. Jo ensimmäisellä tapaamiskerralla Minna havaitsi juuri minun tapani oppia. Voin suositella Minnaa kenelle tahansa urheilijalle täydellä sydämellä. Henkinen valmennus on korvaamaton apu jokaiselle parasta mahdollista suoristuskykyä harjoituksissa ja kilpailuissa tavoittelevalle urheilijalle." -Jaakko Rautalin, uinti