Markus Karttunen

markus.png

Markus Karttunen toimii voimaharjoitteluvalmentajana ja urheiluvalmentajana Optimal Performance Centerillä Helsingissä.

Liikunta on ollut aina läsnä Markuksen elämässä. Hän on harrastaut jalkapalloa, salibandya, kuntosaliharjoittelua, voimanostoa, crossfittia, painnostoa sekä Training for Warriors -treenimetodia. Markuksen intohimo liikunta-alaa kohtaan syttyi omien harrastusten kautta. Hän on toiminut toiminut alalla vuodesta 2008 ja kouluttanut itseään säännöllisesti liikunta- ja hyvinvointialan koulutuksissa.

-  Olen erittäin kiinnostunut liikunnan, terveyden,  hyvinvoinnin edistämisestä sekä urheilijoiden suorituskyvyn parantamisesta. Tavoitteenani on kehittyä jatkuvasti liikunta- ja terveysalalla, jotta voin auttaa ihmisiä voimaan paremmin sekä urheilijoita suoriutumaan paremmin. Minulla on monipuolinen kokemus ihmisten liikuttamisesta ja kuntouttamisesta. Asiakkainani on ollut niin tavallisia kuntoilijoita, kuin aktiiviliikkujia ja kilpaurheilijoita, Markus sanoo.

 - Mielestäni pysyviä elämäntapamuutoksia saadaan aikaan lisäämällä yksi hyvä valinta kerrallaan omaan elämään. Silloin uusista tavoista on helpompi pitää kiinni. Ajattelumalli ”kaikki mulle heti nyt” pilaa usein elämäntapamuutoksen jo alkuvaiheessa. Hyvän ravitsemuksen ja säännöllisen liikunnan rinnalla muilla perusasioilla, kuten riittävällä ja laadukkaalla unella, on suuri merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.

Markuksen mielestä valmentajan on tärkeää pitää omasta hyvinvoinnista huolta ja toimia niin kuin opettaa. Tällä hetkellä Markus tähtää voimanostokisoihin Optimal Lifters -seuran nostajana. Sen lisäksi kiinnostuksen kohteina ovat painonnosto ja treenit Training for Warriors -metodilla.

- Terveellinen ruokavalio ja terveelliset elämäntavat ovat suuressa roolissa omassa elämässäni. Oma olo ja innostus näihin asioihin heijastuu myös työhön positiivisesti, Markus toteaa. 

 


Optimal Sport Academy

Optimal Sport Academyssä huolehditaan urheilijan oheis- ja voimaharjoittelusta. Näin urheilija voi keskittyä itse lajiharjoitteluun ja urheilusuorituksiin. Kokonaisvaltaisuus ei ole pelkkää sanahelinää. Otamme huomioon useita suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä, mm. voiman, lajikohtaisen liikkuvuuden, taidot, ravinnon ja palautumisen. Katso video ja hae mukaan!


Koulutus:

  • FAF Foundation, Fyysisen harjoittelun peruskurssi 2008

  • Suomen urheiluhierojaopisto, Urheiluhieroja/koulutettu hieroja 2010

  • Trainer Lab, Personal Trainer 2011

  • Suomen Painonnostoliiton, Painonnoston ohjaajakoulutus 1, 2015

  • Spartan gear, toiminallisen voimaharjoittelun seminaari 2016

  • Suomen Street Workout -seminaari 2016

  • Training for Warriors / Martin Rooney: Level 1 Instructor Certification, 2016

  • Vierumäki: Valmentajan ammattitutkinto, 2017-2018, kesken