Mikään ei muutu jos mikään ei muutu

Se tila missä sinä nyt olet, on tähän asti tekemiesi valintojen lopputulos maustettuna perimällä, sattumuksilla ja muilla vähemmän päätöksesi vallassa olevilla asioilla. Kun tämä tosiasia todetaan valmennusprojektien alussa, pyrimme yleensä ruotimaan tilannetta mahdollisimman mindfulness-henkisellä non-judgemental -lähestymistavalla. Eli emme tuomitse tehtyjä valintoja, emme märehdi mitä kaikkea olisi voinut tai pitänyt tehdä tai mitä kaikkea muut ovat tehneet. Tämä tehdään siksi, että on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että juuri nyt sinä et voi olla mitään muuta kuin mitä sinä juuri nyt olet. Kuten minua viisaammat tällä viikolla juuri sivistivät niin stressiä syntyy kun vastustaa sitä mitä on. Että haluaa todellisuuden olevan jotain muuta kuin se nyt on ja kuten ystäväni Jyri hyvin tiivisti: "Jos käy mielessään sotaa todellisuutta vastaan, häviää kerran kerrasta."

Olen huomannut, että ilman tuomintaa tehtävä nykytilanteen läpikäynti lisää ihmisten itsemyötätuntoa ja tuntemusta siitä, että asioita on mahdollista muuttaa. Teemme joka tapauksessa ison osan päivän valinnoistamme sen kummemmin tiedostamatta tapojen kautta. Siksi liian jyrkkä ja mustavalkoinen suhtautuminen omaa tekemistä kohtaan johtaa siihen, että koemme itsemme "tällaiseksi ihmiseksi, jolle nyt vaan aina käy näin." Ihmiselle tekee hyvää antautua sille elämän tosiasialle, että totta kai elämänmuutos on mahdollinen mutta vuorokauden jokaisen millisekunnin optimointi ei meiltä onnistu. Tällöin yleensä saadaan pois pahin yliyrittäminen ja itseruoskinta ja näistä syntyvä mustavalkoinen joko-tai -ajattelu muuttuu joustavaksi ja suvaitsevaksi sekä-että -ajatteluksi.

Mutta heti tämän jälkeen päästäänkin käsiksi siihen elämäntapamuutoksen kaikkein vaikeimpaan kohtaan: Miten löydetään sellainen kultainen keskitie, jossa pyritään samaan aikaan ymmärtämään nykytilanteessa oman jaksamisen rajat mutta ei kuitenkaan nosteta käsiä pystyyn jokaisen vastoinkäymisen kohdalla, että "emmä tähän pysty!" Sekä liiallinen itseruoskinta että myöskin liiallinen armollisuus molemmat tuovat meidät lopulta otsikon tosiasian äärelle, että mikään ei muutu jos mikään ei muutu.

Kuten vanha viisaus kertoo, jos tekee päivästä toiseen samoja asioita, on turha odottaa erilaisia lopputuloksia. Sain itse todeta tämän omassa käynnissä olevassa valmennusprojektissani. Ammatinvalinnastani huolimatta olen yllättävän lähellä ihan tavallista ihmistä, jolla on elämässä muutakin mielenkiinnon kohteita kuin maitorahka ja levytanko. Ehkä siksi oma projektini noudatti samaa kaavaa kuin niin monella muullakin: alussa kiimainen innostus kaikkea tekemistä kohtaan, valmiina räjäyttämään koko elämän uusiksi ja lähdössä repimään vaikka puut maasta juurineen jos tarve vaatii. 2-3 viikon jälkeen "tuli siinä vähän kaikenlaista..." ja neljännen viikon tapaamisessa en edes muistanut, että mitä edellisellä viikolla oli sovittu tehtäväksi (kirjanpito paljasti tehtävän olleen "tosi vaikea" välipalan lisääminen aamupalan ja lounaan välille).

Leikitäänpä nyt hetki, että yllä oleva teksti on saanut sinussa aikaan maagisen ajatusmaailman transformaation ja hyväksyit sen tosiasian, että kaikki ei ole tietoisen mielesi hallussa mutta jotain on kuitenkin tehtävissä terveellisemmän ja suorituskykyisemmän elämän rakentamiseksi.

Mistä tällöin oikein kannattaa aloittaa ja miten edetä?

Saadaksemme toivottua aikaiseksi eli otsikon vastakohdan, meidän täytyy muuttaa jotain jotta jokin muuttuu. Koska elämäntapasi (miten liikut, syöt, palaudut, jne) ovat hioutuneet nykyisiksi vuosien tai vuosikymmenten saatossa, ei pysyvää nykytilan muutosta kannata odottaa viikossa tai kahdessa. Koska tavat kumpuavat syvältä mielesi syövereistä, vaatii muutoksen tekeminen ihan ensimmäisenä sitä, että tiedostetaan omaa tekemistä joka päivä mahdollisimman hyvin ja raivataan kalenteriin aikaa parempien tapojen opettelulle. Uudet tavat vaativat varsinkin alussa enemmän työtä ja fokusta kuin vanhat ja siksi on lopputuloksen kannalta riskialtista kuvitella, että muutos tapahtuisi täysin "omalla painollaan" tai "kuin itsestään".

Eli tarvitaan tiedostamista, fokusta ja arjen kalenterin parempaa hallintaa. Seuraavaksi herääkin kysymys, että mihin konkreettisiin asioihin tämä uusi asennoituminen sitten kannattaa kanavoida? Koska nykytilanteesi rakennuspalikoina ovat valtava määrä päivittäisiä tapoja ja tiedostettuja valintoja, ei kannata kuvitella, että korvien välissä riittäsi laskentateho muokata jokaista niistä paremmaksi. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kaikkea ei tarvitsekaan muuttaa. Monta asiaa on varmasti jo nyt hyvin, joten fokus kannattaa laittaa joko niihin, jotka ovat eniten haitallisia tai tilanteen ollessa vaikea, siihen josta sinun on helpointa aloittaa. Ideoita heittääkseni toimivia asioita ovat olleet mm.

  • Uni. Pyri korjaamaan sekä määrää että laatua. Uni on listassa ensimmäisenä siitä syystä, että huonolla unella kaikki muu on helkkarin vaikeaa ja hyvällä unella taas tuntuu, että virtaa riittää mihin tahansa.
  • Ravinto. Oikeastaan mikä tahansa täysijärkinen ravitsemusfilosofia toimii, kunhan vain se sopii sinun arkeesi ja on mielekäs toteuttaa.
  • Liikunta. Terveyttä ja suorituskykyä parhaiten toimiva kokonaisuus rakentuu arkiaktiivisuudesta, voimaharjoittelusta ja kestävyysharjoittelusta. Myös näitä yhdistää se, että intensiteettiä tärkeämpää on pitkäjänteisyys ja säännöllisyys. Lajeiksi voit valita sinulle kaikkein parhaiten sopivat. Kunhan hiki lentää ja keuhkot joutuvat sopivasti töihin.

Sulkeaksemme ympyrän, palataan takaisin koko postauksen otsikkoon: mikään ei muutu jos mikään ei muutu. Kaiken ylläolevan lukeminen ja nyökyttely tosiasioiden edessä on helppoa. Jos et ole asunut ämpärissä viimeistä viittä vuotta olet varmasti kuullut äsken listaamani konkreettiset asiat moneen kertaan. Siksi voimmekin pikakelata suoraan eniten kipeintä tekevään tosiasiaan mutta jolla muutos saadaan aikaan: jatkossa jotain pitää tehdä toisin.

Jos unen määrää ja laatua pitää parantaa, ei valitettavasti ole mahdollista kukkua television ääressä yömyöhään vaikka suosikkiohjelma sieltä taas tuleekin. Jos päivittäinen energiansaanti jää liian alas (et jaksa tehdä mitään) tai lähtee aivan laukalle (ylipainoa kertyy) niin ateriarytmiä ja lautasen sisältöä täytyy lähteä työstämään toisenlaiseksi vaikka koko ajan mieli haluaisikin toisin. Jos liikunta ei näyttele oikein minkäänlaista roolia elämässäsi, askelia pitää ryhtyä kerryttämään, keuhkot pitää laittaa töihin ja voimaharjoitelulla on hyvä hankkia lisää toimintakykyä vaikka mieli tekisikin kaatua sohvalle.

Eli lopulta palaudumme jälleen sen elämäntapojen muuttamisen kaikkein vaikeimman tosiasian äärelle: terveellinen elämä ei saa olla yhtä kärvistelyä ja väkisin tekemistä aamusta iltaan mutta jos nykytilanne ei tue pitkää ja laadukasta elämää eikä vastaa toiveita niin jotain on pakko tehdä toisin.

Sillä vielä kerran kertauksena: jos mikään ei muutu niin mikään ei muutu.

Tässä kohtaa tärkeintä on, että ylipäätään havahtuu siihen, että jotain on tehtävä toisin. Se on askel, joka täytyy ottaa ensin. Ilman tätä konkreettista tiedostamista edessä on vuosia toisensa perään, joissa päädyt vain ihmettelemään, että "miten tämä kaikki aika näin rientää, miten tässä taas on näin käynyt?"

Jos tuntuu, että haluat meiltä tuloksekasta mutta ihmisläheistä apua muutokseen, täytä lomake alta niin ollaan pikapuoliin yhteydessä ja laitetaan projekti käyntiin. Tsempit! :)

Nimi *
Nimi