Matkaa voi jatkaa vain sieltä missä ollaan

Kuva: Mikaela Löfroth

Kuva: Mikaela Löfroth

Istuin taannoin Jari Sarasvuon Stronghold-aamupäivässä ja pohdiskelimme elämän syntyjä syviä. Tykkään suuresti kun kuulen ajatelmia, jotka jäävät kumisemaan päänuppiin kuukausien ajaksi. Usein niistä saa enemmän ja enemmän irti mitä pidempään niitä mutustelee.

Eräs tällainen ajatelma kuului ulkomuistista jotenkin seuraavasti:

"Matkaa voi jatkaa vain sieltä missä ollaan. Ongelmia koituu kun koitetaan jatkaa sieltä missä ei olla ja varsinkin silloin kun koitetaan jatkaa sieltä missä ei ikinä olla oltukaan."

Siltä varalta, että et ole filosofisen pohdiskelevaa mallia, otan käytännön esimerkkejä asiasta.

Tämä näet voit olla se puuttuva palanen miksi Uusi elämä (tm) ei ota onnistuakseen, painonhallintaprojektit natisevat liitoksistaan ja treeni-, ravinto- ja elämäntapamuutokset eivät tuota tuloksia vaikka "teet jo niin paljon oikein".

Omalta kohdaltani hyvä esimerkki matkan jatkamisesta sieltä missä ei olla on työkuormani ja siihen liittyvä stressin- ja elämänhallintayritelmät.

Olen vähän sellaista innostuvaa sorttia ja se yhdistettynä liian kovaan vauhtiin on tuottanut tuloksen, että huomaan kertovani itselleni tarinaa, jossa "kyllä tämä yksi juttu tähän vielä mahtuu ja kun tämä on hoidettu, sitten helpottaa ja kaikki on toisin."

Viime viikolla tultuani kotiin jälleen erään 14-tuntisen työpäivän päätteeksi salilta muistelin miten eräässä seminaarissa kerroin kuulijoille, että elämästä on tullut aika hapokasta. Kuukausien kroonisen työn tulos, pää märkänä projektista toiseen ja uutta juttua tulille joka viikko. Siinä samassa treenitkin menevät perseelleen, ravinto on mitä on ja yleinen vireystila ei ole enää alamäessä vaan sekin on taittunut jo suoranaiseen syöksykierteeseen.

Tuo hetki oli erinomainen siksi, että totesin ihan kaiken kansan kuullen, että tässä lähdetään kohta työmaalta jalat edellä. Löydettäessä oikean käden etusormi on vielä hiiren napilla optimoimassa budjetti-exceliä ja päivittämässä projektikaaviota.

Tilanteessa on nyt vain yksi perustavanlaatuinen ongelma.

Tuosta seminaarista on nyt kulunut kaksi vuotta ja neljä kuukautta eikä tilanne ole muuttunut mihinkään.

Jos minä jatkan elämääni sieltä missä en ole, jatkan tämän saman tarinan sepittämistäni itselleni kuin rikkinäinen levysoitin. Siis sitä tarinaa missä tehdään vielä yksi projekti, laitetaan enää pari juttua tulille ja helpotus on koko ajan ihan käsivarren mitan päässä.

Ainoa tapa millä asia saadaan korjattua on, että läiskäisen itseäni märällä rätillä poskelle, teen perusteellisen tilannetarkastuksen ja sen perusteella jatketaan matkaa sieltä missä oikeasti ollaan.

Kun näin tehdään, ymmärretään, että minulla ei ole "vielä yhtä projektia, jonka jälkeen kaikki on paremmin". 

Todellisuudessa minulla on krooniseksi yltynyt ylikuormitus työelämässä, selkeä vastuunjako-ongelma, perustavanlaatuisia haasteita ajanhallinnan kanssa, stressiviisari jämähtänyt maksimiin, liian monta rautaa tulessa ja käytännössä toteutuva arvomaailmani on sen irvikuva, jonka näen hyvänä.

Voin jatkaa sepittämistä itselleni, että ehkä jossain on nykyistä parempi projektinhallintatyökalu, joka vapauttaa aikaa kaikelle rentoutumiselle ja palautumiselle. Tai ehkä tämä vastuu tästä pikku hiljaa jotenkin jakautuu itsestään ilman että sille tarvitsee tehdä mitään. Tai ehkä palaset vain jotenkin kummasti loksahtelevat itsestään kohdalleen ilman, että minun tarvitsee kohdata tätä tilannetta oikeasti.

Tai ehkä sittenkin asiat pitää kohdata niin kuin ne ovat, jotta matkaa voidaan jatkaa sieltä missä ollaan?

No, miten tämä nyt sitten koskee sinua?

Minä en voi tietää missä sinä olet. En myöskään sitä missä sinä uskottelet itsellesi olevasi. Kaikkein vähiten tiedän sen missä sinä et ole koskaan edes ollut. 

Siksi heitänkin sinulle kysymyksiä.

Jos sinä kerrot itsellesi, että paino ei laske ja vireystila ei parane vaikka syöt jo niin puhtaasti, niin otapa kynä ja paperi kauniiseen käteen ja kirjoita siihen KAIKKI mitä söit viime viikolla ja KAIKKI mitä ei tullut syötyä vaikka olisi ollut hyvä syödä.

Tietysti voi olla, että aineenvaihduntaa on piesty riittävän pitkään ja/tai umpieritysrauhaset tarvitsevat järeämpää hoitoa mutta aikasten monta "perusterveellistä ruokavaliota" nähneenä voin sanoa, että varsinkin syödyn ja syömättä jääneen ravinnon puolella moni koittaa jatkaa matkaa sieltä missä ei todellakaan olla ja monesti sieltä missä ei olla ikinä oltukaan.

Jotkut meistä kertovat itselleen tarinaa, jossa ihmetellään mitä hyötyä tästä ja tuosta on terveydentilan parantamiseksi kun kerran tiedät jo niin paljon. Yksi muoto matkan jatkamisesta sieltä missä ei olla on sellainen, jossa kuvitellaan, että tieto yksinään korjaa kaiken.

Valitettavasti kaikki tieto, joka ei millään tavalla siirry käytäntöön on turhaa.

Sillä mitä sinä tiedät ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä sinä teet. Minä näen päivittäin työni kautta ihmisiä, jotka ovat työllä, stressillä ja oman hyvinvointinsa laiminlyönnillä piesseet itsensä sellaiseen kuntoon, että sieltä ei (ehkä) palauduta enää koskaan takaisin täyteen iskuun. Meillä on lisäksi kirjahyllykaupalla teoksia siitä millaisia vaikutuksia liiallisella kuormituksella on ihmiseen.

Silti minä en osaa kunnolla hallita omaa kuormitustani.

Siksi tällaisen tarinan sepittäminen itselle on lopetettava jos haluaa muutosta.

Voi myös olla, että kerrot itsellesi satua, jonka jokainen virke alkaa sananparrella "no mutta kyllähän minäkin mutta kun..."

Katsos, ystäväni, ihan ensimmäisenä tulee sisäistää, että elämässä (lähes) kaikki on mahdollista. Kyse on vain siitä, että oletko sinä valmis maksamaan tarvittavan hinnan?

Oletko valmis laittamaan television, tietokoneen, tabletin ja kännykän aikaisemmin kiinni, jotta uni tulee helpommin, se on laadukasta ja sitä saa riittävästi? Oletko valmis kärräämään television kierrätykseen, sillä se vapauttaisi keskimääräisellä suomalaisella 21 tuntia ylimääräistä aikaa viikkoon? Oletko valmis survomaan viikko-ohjelmaasi 3-4 tuntia salitreeniä tai muuta liikuntaa ja pitämään siitä kynsin ja hampain kiinni, etkä skippaa kuin synnytyksen (oma) tai hautajaisten (omat) vuoksi?

Oletko valmis pyöräilemään tai kävelemään työpaikalle tai harrastuksiin saadaksesi edes muutan tuhat lisäaskelta päivään? Entä siirtymään työskentelemään seisottavaan työpisteeseen, jotta istuminen ei tee sinulle halla? Tai opettelemaan sanomaan enemmän "ei" ja vähemmän "kyllä", jotta ehdit pitämään myös itsestäsi huolta?

Kaikki nämä ja monet muut lähes typerän yksinkertaiset asiat voisivat muuttaa paljon.

"Mutta kun tässä on ollut niin kaikenlaista että en kertakaikkiaan ehdi treenaamaan ja laittamaan terveelistä ruokaa ja menemään ajoissa nukkumaan, vaikka minkä tekisin" on yritys jatkaa matkaa sieltä missä ei todellakaan olla.

"Koska minua ei huvita / kiinnosta / en osaa / en jaksa nähdä vaivaa pitää itsestäni huolta, en treenaa, enkä laita terveellistä ruokaa enkä myöskään mene ajoissa nukkumaan" on parempi.

Se on tilannekatsaus siihen missä ollaan ja siitä on tuloksekkaampaa jatkaa matkaa.

Pysyvä elämäntapamuutos ei usein tapahdu maagisen ihmepillerin kautta eikä hiomalla treenisuunnitelman detaileja kaksi naksautusta oikealle tai vasemmalle. Todelliset, läpi elämän kantavat muutokset tapahtuvat silloin kun päänupissa hammasrattaat naksahtavat eri asentoon ja opit katsomaan asioita kokonaisuutena ja pitkässä juoksussa. Erottelemaan merkitykselliset asiat merkityksettömistä.

Näin.

Toivottavasti sait tekstistä ajatuksia. Tiedän, että joskus voi tehdä kipeää siirtyä pilvilinnoista ja päiväunista sinne missä oikeasti ollaan. Mutta se on ainoa paikka mistä matkaa voi oikeasti jatkaa niin, että päädytään sinne mihin halutaan.

Jos sinusta tuntuu, että tilannekartoitus tekisi hyvää ja toimintasuunnitelma siihen perään, lähde mukaan Oikotie Optimaaliin 2.0 -verkkokurssille. Voit aloittaa vaikka heti. Tervetuloa. :)