Jos puhuisit muille kuten itsellesi, sulla ei olisi yhtään ystävää

Kuuntelin viikonloppuna äärimmäisen voimakkaasti mieltä stimuloivaa Stronghold-webinaaria. Sivukorvalla kuulin otsikon väittämän. Tykkään tällasista otsikon kaltaisista, hieman provokaatiolla maustetuista väittämistä.

Maanantain kyykähtelyjumppassa, kolmen sekunnin pysähdyksellä tehtävän kyykkysarjan ala-asennossa elämän hienoutta fiilistellessäni juttu iski tajuntaani kuin sata salamimakkaraa kirkkaalta taivaalta!

Väittämä ei tietysti koske tietysti kaikkia. Mutta varsinkin hieman pelokkaiden vasta-alkajien ja niiden kohdalla, joille pysyvä muutos on vaikeaa, lause pitää paikkansa kerta toisensa jälkeen: "Jos puhuisit muille kuten itsellesi, sulla ei olisi yhtään ystävää."

Mietipä jos ottaisit luurin kouraan, kilauttaisit kaverille, että lähdetäänkö treenaamaan. Vastapalloon kuuluisi langan toisesta päästä, että:

  • "No voishan sitä alottaa mutta parin viikon päästä se tyssää kuitenkin. Niin on aina käynyt."
  • "Ei siitä mitään kuitenkaan mitään tule."
  • "Ei huvita tulla kun on niin p*ska kunto että hävettää."
  • "Ei ole aikaa äläkä rupee lässyttään mitään "on aikaa jos priorisoi" -tarinaa"

No, et ehkä ihan riemusta kiljuisi. Mutta leikitään, että päätyisitte kuitenkin kuntosalille voimailemaan.

Siinä alkulämmittelyjen ja tekniikoiden kertauksen yhteydessä ystäväsi alkaisi juttelemaan:

  • "Onpa tänään voimaton olo, mahtaako tulla mistään mitään?"
  • "Kylläpä kolottaa joka paikkaan, en mä voi tätä tehdä."
  • "Mä niin tiesin tän, olis pitänyt olla tulematta kokonaan."
  • "Kato nyt, ei tästä mitään tule!"
  • "Nyt jo puuskuttaa, onko vielä paljon jäljellä?"

Sitten päästäisiin itse asiaan. Intoa puhkuen tarttuisit maastavetotankoon valmiina näyttämään maailmalle mistä kana pissii. Treenikaverisi katselisi sinua ja pohdiskelisi ääneen:

  • "Jaahas, mitähän tästäkin mahtaa tulla?"
  • "No eipä näytä kauhean lupaavalta."
  • "Mä niin arvasin tän, ei tuu mitään."
  • "Melkeen voin jo vannoa, että ei tule mitään."
  • "On muuten aika helppo arvata kuinka tässä taas käy."

Treenien päätteeksi, hihat turvoksissa ja päivän hyvistä tuloksista ylpeänä heittäisit tuplahauikset peilille ja treenikaverisi kertoisi sinun olevan:

  • "Krooninen jojolaihduttaja, joka jaksaa taas kaksi viikkoa kunnes pyyhe lentää kehään."
  • "Selkärangaton luuseri ja ei ole vaikea arvata miten tässäKIN projektissa taas käy."
  • "Läski, jolla on lölleröä, ihraa ja selluliittia pitkin ja poikin."
  • "Niin yököttävä, että tuskin kehtaa peilistä katsoa."

...niin kysynkin, että miten kauan kävisitte yhdessä treenaamassa? 

Kuvaamani skenaario saattaa kuulostaa sarkastiselta vitsiltä ja rankasti ylimitoiteltuta. Todellisuudessa edellä mainittu on ihan arkipäiväistä tekstiä ihmisten ottaessa yhteyttä valmennusprojektien tiimoilta, taustatietolomakkeissa ja joskus valmennustilanteissakin. Jos ryhtyisimme purkamaan keskusteluja minäkuvasta, itsetunnosta yms. niin edellä mainittu olisi vielä aika kevyttä kamaa.

Suosittelenkin lämpimästi joskus pysähtyä kuuntelemaan millaista kielenkäyttöä harjoittaa itseään kohtaan.

Kun treenataan, syödään ja ollaan laittamassa elämäntapoja kuntoon niin projektissa on monta kapulaa, jotka voivat matkan varrella lentää rattaisiin. Negatiivinen itsepuhelu, se kasetti mikä lähtee pyörimään päässäsi kun tartut levytankoon tai jaksaminen on koetuksella ei ole mikään pieni etusormen vahvuinen näre vaan enemmänkin metrinen koivuhalko joka pahimmillaan sabotoi kaiken.

Koitapa siis ystäväni ensi kerralla jotain muuta. Koita vaikkapa:

  • "No, ainakin mitä huonompi lähtötilanne niin sitä suurempi muutos tästä saadaan aikaan!"
  • "Annas tähän se levytanko, nyt näytetään närhen munat!"
  • "Hyi helvetti kun on pienet painot mutta kilo viikossa tekee 52 kiloa vuodessa!"
  • "Jos tuntuu, ettei kulje niin sitten se pitää laittaa kulkemaan!"

Positiivisessa itsepuhelussa on kaksi ylivoimaista hyötyä: se ei maksa mitään ja sen voi aloittaa vaikka heti.

Jos haluat valmennusapua, kerro tarinasi sivuillamme niin laitetaan projektit käyntiin. :)