Fanikysymys arjen hallinnasta

Facebook-sivuillemme heitettiin alla oleva kysymys. Hetken mielijohteesta keksin, että heitänpä sen valmennustiimillemme ja kysytään miten he itse toimisivat tai valmennustilanteessa suosittelisivat tekemään vastaavan haasteen tullessa eteen.


Sanna

Ei tuo ole ollenkaan poikkeava ongelma. Vastaavia tilanteita olen ratkonut paljon urheilijoiden ja tavoitteellisten kuntourheilijoiden arjessa. Nopealla yhteenvedolla muutama ajatus: 

  1. Jos mahdollista, vie salille säilytykseen treenitossut, vaatteita ja muita treenitavaroita. Monelta salilta löytyy kauniisti kysymällä jokin paikka, johon tavarat voi turvallisesti jättää. 
  2. Käytä vapaa päivänä ruokien valmistamiseen muutama tunti. Paista lihat ja pilko / höyrytä kasviksia. Tee eväsrasioita valmiiksi jääkaappiin / pakastimeen. Kun viikossa on 1-2 food prep päivää, kaikki illat eivät kulu keittiössä.
  3. Jos mahdollista vie töihin tai kouluun helppoja välipalatarpeita, esimerkiksi proteiinijauhepussi, viherjauhepurkki ja pähkinät kestävät kauan. Jos on jääkaappimahdollisuus, valikoimaa voi laajentaa viemällä viikon välipaloiksi maanantaina raejuustoa, rahkaa, leikkeleitä, porkkanaa, tomaattia jne.
  4. Hanki jätti-iso reppu tai jopa rinkka. Juu tiedän, kuulostaa hullulta, mutta elämä on helpompaa yhden ison kassin kanssa, jonka saa selkään kuin kolmen pienen. 
  5. Hanki sheikkereitä tai smartsheikkejä siten, että pystyt tekemään vapaapäivänä koko seuraavan viikon treenijuomat ja palautumisjuomat purkkeihin valmiiksi. Aamulla riittää, että heität vain eväät ja juomat isoon reppuun ja menoksi. 

Voi aluksi kuulostaa tylsältä ja hankalalta, mutta lopulta on vain kätevää. Kokemusta on monen vuoden ajalta. 


Hanna-Kaisa

Ei oo kyllä Sannan vastaukseen paljon täydennettävää :). Valmistautuminen on kaiken a ja o. 

Valmistautuminen ja päivien ennakointi on avain onnistumiseen. Minua itseäni stressaa usein kaikista eniten se jos joudun ravaamaan kaupassa monta kertaa viikossa ja siten myös tekemään ruokaa joka ilta erikseen. Joten varaa 1-2 iltaa viikossa kaupassa käymiselle ja ruokien valmistelulle. Kaupassa käydessä ei vielä tarvitse tietää mitä tulet syömään, osta erilaisia kasviksia ja proteiininlähteitä niin että kotosalla et koskaan kohtaa jääkaapista pelkkää valoa. Varustaudu pakastevihanneksilla ja säästyt pilkkomiselta. Kun teet ruokaa, tee kerralla paljon useamman aterian tarpeisiin, tee ruokaa kuin tekisit sitä 5-henkiselle perheelle. Ruoka säilyy hyvin jääkaapissa tai pakastimessa. 

Vie töihin hyvin säilyvää syötävää, pähkinöitä, porkkanoita, kuivalihaa, heraa ja viherjauhetta, BCAA-kapseleita jne. Jos töistä löytyy jääkaappi, vie sinne kerralla maanantaina välipaloja vaikka koko viikoksi. 

Tsemppiä!


Kaisa

Minusta ensinnäkin on hyvä tiedostaa, milloin on uusien projektien ja haasteiden aika. Jos arki on täyttä kellon ympäri seitsemästä seitsemään, niin mielestäni silloin arkeen ei kannata tuupata enää mitään ylimääräistä stressin aiheuttajaa. Positiivinenkin stressi (esim. säntillisemmästä, kovasta treenistä) on stressi. Keho ei erota stressin lähteitä, kaikki rasittaa samaa järjestelmää kuten personal trainer Jaakko Savolahti sanoo. 

Kiireisessä arjessa mielestäni kannattaa pyrkiä valitsemaan optimaalisesti kyseisen hetken kannalta. Silloin ei ehkä kannata yrittää kokata gourmet-aterioita. Olennaista on saada päälle rutiini, jota pystyy toistamaan ilman stressiä. Vastaavassa tilanteessa pyrkisin esimerkiksi kokkaamaan paljon aterioita sunnuntaina, jotta viikolla ei tarvitse olla paistinpannun varressa. 

Toinen vaihtoehto on käyttää mahdollisimman hyviä, mutta mahdollisimman valmiita vaihtoehtoja. Näin tein itse esimerkiksi vauvan ollessa ihan pikkuruinen ja kirjani kirjoituksen loppumetreillä, kun aikaa ei ole hukattavaksi. Esimerkiksi kaupan kalatiskistä saa useita erilaisia kaloja valmiiksi kypsennettynä. Jos vaikkapa kolmesti viikossa koostaa päivän pääateriat loimulohesta, pippurimakrillista ja savupallaksesta, on aika iso osa ruoanlaittostressistä jo selätetty. Niiden kaveriksi helppoja lisukkeita, kuten erilaisia vihanneksia, hedelmää ja täysjyvä- tai gluteenitonta leipää päällisineen. Kiireessä saattaa joutua tinkimään "optimista", mutta olennaista onkin tiedostaa, mikä on missäkin hetkessä optimaalista. :) 


Toivottavasti vastaus antoi ideoita ja vastauksia, ei pelkästään kysyjälle mutta muille lukijoille myös. :) Kysymyksiä voi heittää jatkossakin FB-sivuillemme, katsotaan josko saadaan tästä vastailusta ihan tapa. 

PS. Väsyneestä virkeäksi -verkkovalmennus alkaa 17.11. Jos puhti on pois, voi tämä olla hyvinkin oikea vastaus. ;)