"Erityisesti minulle kolahti heidän tapansa valmentaa ja koko arvomaailma."

Millainen oli lähtötilanteesi ennen valmennusta?

Täytettyäni 40 vuotta ja siihen vielä muutamia vuosia päälle, totesin, ettei pelkkä fyysinen työ enää taida riittää pitämään minua kunnossa. Skolioosiselkä oli alkanut oirehtimaan ja vartalon muoto oli salakavalasti muuttunut lösähtäneeksi, olo oli muutenkin vetämätön ja haluton.  Sinänsä aina olen ollut liikunnallinen ja hoikka, mitä nyt kahden lapsen odotusaikana ja au pair vuotenani paino lisääntyi enemmän kuin pari kiloa…. Liikunta oli jäänyt satunnaisiin kävelylenkkeihin sekä talvella lautailuun ja jokaviikkoiseen työpaikkaliikuntaan yrittäjänä pitopalveluyrityksessä. Siihen asti olin ollut kiinnostunut kaikenlaisesta liikunnasta ja suorastaan halusin kokeilla monenlaisia lajeja. Tosin, alkuinnostuksen jälkeen innostus yleensä hiipui. Salitreenaus on kuitenkin ollut mukana kuvioissa  jo lukioajoista, välillä kuitenkin taukoja siihenkin oli tullut.

Ruoasta ja sen terveellisyydestä olen ollut kiinnostunut ja tunsin tietäväni perusasiat terveellisestä ruokavaliosta. Mutta toteutus omalla kohdalla oli mitä sattuu. Tai lähinnä se, etten syönyt tarpeeksi ja puuttuvat ravintoaineet ja kalorit tuli sitten korvattua makeilla ja hiilihydraattipitoisilla syömisillä. Kehon oireet; heikotuksen, vapinan ja hikoilun, tulkitsin sitten verensokerin laskuksi. Joka ei kylläkään pitänyt paikkaansa. Tietoa innostuin hankkimaan vielä lisää avoimen yliopiston ravitsemustieteen perusopinnoista. Mutta omalle keholle sopivan ravitsemuksen toteuttaminen sitten ontui. Niinpä ajattelin, että jotain tarttis tehdä ja liityin erääseen nettivalmennusryhmään. Ikinä en ollut mitään ruokavaliota noudattanut, mutta päättäväisen luonteeni ansiosta ruokailut ja salitreenit hoidettiin pilkun tarkasti ja tulosta tuli. Rasvaprosentti pieneni ja lihakset kehittyivät. Siinä rehkiessäni aiheutin oikeaan olkapäähäni kiertäjäkalvosinoireyhtymän eli jännetulehdukset ylempään lapalihakseen sekä hauislihakseen. 

Tämän nettivalmennuksen jälkeen mietin vaihtoehtoja jatkolle ja törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa Optimal Performanceen ja nimenomaan Muscle Madness -valmennukseen. Erityisesti minulle kolahti heidän tapansa valmentaa ja koko arvomaailma. Että valmennus on yksilöllistä vaikka tapahtuukin ryhmässä. Katsoin kuitenkin, että syyskausi töissä ei anna mahdollisuuksia panostaa treenaamiseen tarvittavaa määrää ja niinpä vielä luovuin osallistumisesta sillä hetkellä. Aloitin lenkkeilyn, jossa kyllä edistyin kivasti, mutta ei loppujen lopuksi tuntunut omalta jutulta, kävin ryhmäliikuntatunneilla ja jonkin verran myös salilla. Syöminen palautui entisiin uomiinsa eli makeat tuli taas kuvioihin mukaan, mutta liikunnasta oli taas tullut tapa.

Sitten 2014 helmikuussa aloitin Muscle Madness -valmennuksen OP:lla ja takaisin ei ole paluuta ☺

Mitä hyötyä koit valmennuksesta?

Valmennuksen alussa oli tosi vaikea asettaa itselle tavoitteita. Mä halusin vaan treenata ja siinä samalla vahvistua, kasvattaa hieman lisää lihasta, kiinteytyä  sekä  saada ruokavalion kuntoon. Olin kuitenkin valmis tekemään kaikki mahdolliset treenit.  Kipuileva olkapää aiheutti muutoksia ohjelmiin, tilalle etsittiin olkapääystävällisiä tekniikoita ja mä sain unohtaa haaveeni  leuanvedoista…. Sanna (kotisivu) valkkuni ohjasi minut asiantuntevalle fysioterapeutille, joka keksi, että olkapääni nousee pois paikoiltaan, joka aiheuttaa taas tulehduksen.  Eikä mennyt kauaakaan kun vuoden vaivannut olkapää kuntoutui olkapääjumpan avulla ja mm. penkkipunnerrus sekä leuanvedot pystyi ottamaan osaksi ohjelmaa. Lisäksi Sanna, opetti ja opettaa edelleen, käyttämään lapatukea liikkeissä (josta en ennen tätä valmennusta ollut kuullut edes mitään). Pikkuhiljaa hermotus on alkanut pelaamaan oikeallakin puolella selkää ja mavetkin onnistuvat nykyään lapatuella ilman, että ainoa kipeytyvä paikka on epäkäslihakset. Olkapäävaiva muistuttelee edelleen olemassaolostaan, mutta nykyään siihen auttaa jo lapatuen aktivoiminen ja muutamat olkapääjumpat. Puolen vuoden Muscle Madness -valmennuksen aikana voimat kasvoi ja enkat rikkoutui ihan mukavasti, rasvaprosentti tippui vajaan prosentin ja painoa tuli vajaa kaksi kiloa lisää, joka oli lihasta. Rasvaprosentti oli jo alussa aika alhainen, joten sen laskemiseen ei ollut aihetta, vaan paremminkin kehon koostumuksen ja ryhdin paraneminen olivat tavoitteena. 

Tilanne valmennuksen jälkeen?

MM-valmennus ei ollut vain treeniä ja ruokavalioo, vaan huomiota kiinnitettiin yksilöllisesti kaikkiin elämän osa-alueisiin. Minulla vetämätön olo saattaa osaksi johtua työstressistä mutta myös lievästä kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka MM-valmennuksen aikana saatiin hoidon alle. Olen alkanut kiinnittämään huomiota enemmän omaan jaksamiseen ja lepoon. Vaikkakin työ yrittäjänä, opiskelu sekä perheen aktiviteetit aiheuttava omat haasteensa, asiat ei vaan aina mene niin kuin ajattelee. Tietoisuus oman elämän hallinnasta on kuitenkin olemassa, enkä enää vain ajelehdi virran vietävänä. 

Valmennuksen loputtua en halunnut luopua kuukausittaisista treenikoulureissuista Tampereelle. Sain niistä tosi niin paljon motivaatiota, asiantuntevaa- ja henkilökohtaista ohjausta sekä hauskaa sosiaalista seuraa ☺ Vaikka videoidut treeniohjeet ilmestyivät kuukausittain uuden ohjelman avuksi, niin henkilökohtaista opastusta ne eivät korvanneet. En halunnut jäädä paitsi yhdestäkään treenikoulusta. MM-valmennuksen päätyttyä päätin siis jatkaa Sannan yksilövalmennuksessa ja näin saan jatkuvasti oppia uusia asioita treeneihin liittyen. Pikkuhiljaa olen oppinut kuuntelemaan kehoani, vaikkakin jääräpää minä kehottaa menemään salille, kun keho ilmoittaa, että olis levon paikka. Mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Ruokavaliosta on tullut rutiini, eikä haittaa vaikka välillä korvaankin ne ruoat herkuilla, kun suurin osa päivistä on oikealla mallilla. Tavoitteena tällä hetkellä on pysyä fyysisesti ja henkisesti vähintään yhtä hyvässä kunnossa toiset 45 vuotta ☺.

Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennusta?

Kaikenikäisille, perussalitaidot omaaville tyypeille, jotka haluavat yksilöllistä ja kokonaisvaltaista valmennusta, rennon kotoisassa ilmapiirissä. OP:n tiimillä on tietotaitoa ja verkostoja, jotka auttavat kaikenlaisten tavoitteiden saavuttamisessa.