"Ei kuuri, ei dieetti, vaan loppuelämä."

En sano, että uskomaton tarina, sillä uskon koska itse näin! :) Mutta sanotaanko näin, että huikea tarina!

Olin syksyllä seminaarissa ja välikahvia hakiessani selkäni takaa kuului "Hei anteeks, mutta ootkos sä Joni?" Myöntävästi vastattuani kysyjä jatkoi, että halusi tulla kiittämään ihan kädestä pitäen siitä kipinästä, joka sai alkunsa meidän ilmaisvalmennuksesta.

Olen joskus hieman skeptinen sen suhteen millaisia muutoksia ilmainen lyhyt vamennuskokeilu voi saada aikaan mutta ehkä joudun ainakin vähän syömään omia ajatuksiani. Nimittäin vuosia takaperin osallistuttuaan erääseen ilmaisvalmennukseemme verkon kautta Tiina sai kipinän omaan muutokseensa. 

Tuloksena meillä on nähtävissä kuvistakin HUIKEA 27 KILOA kevyempi olemus! Mikä tärkeintä, aikaa tässä on kulunut jo sen verran kauan, että voidaan puhua jokseenkin pysyvästä tuloksesta!

Koska täällä blogissa saat lukea minun saarnaamistani väsymiseen asti, annetaan kirjoitusvuoro välillä onnistujalle itselleen. Itse olen aina kiinnostunut kysymään mitkä ovat ne asiat, jotka sisäistettyään saivat aikaan tämän muutoksen. 

Seuraavaksi vuorossa Tiina, olkaa hyvä! :)


Viisi asiaa, jotka oivalsin Optimal Performancen valmennuksessa alkaen huhtikuusta 2014

Ensimmäisenä sanoisin, ettei nämä asiat valjenneet kerralla, tai edes hetkessä, ne muhivat hitaassa aivotyöskentelyssä pikkuhiljaa. Matka OP:n kanssa on alkanut huhtikuussa 2014 ja jatkuu edelleen.

1. Aamupala

Kaikki lähti aamupalasta. Ennen valmennusta en juuri koskaan syönyt aamupalaa, ajatuskin kuvotti. Olin kuitenkin tammikuusta saakka yrittänyt omin avuin pudotella painoa ja mikään ei tuntunut hyvältä, olin umpikujassa. Päätin luottaa projektin edistymisen ”muiden käsiin” ja vain tehdä tässä asiassa kuten käskettiin, opettelin syömään aamupalan. Aluksi sisältäen proteiinia, marjoja ja vihreää, ekan viikon aikana enimmäkseen smoothieina, sen jälkeen pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan kokeilin uusia juttuja ja nyt vakioksi on muodostunut puuroa puolukoilla ja skyrillä. Pikkuhiljaa sama periaate levisi muihinkin päivän aterioihin.

2. Armoa ja aikaa

Toisena oivalluksena taisi tulla, että uusien tapojen oppimiseen menee aikaa. Täytyi opettella siis olemaan ruoskimatta itseään siitä jos yhtenä päivänä uudet tavat eivät onnistuneet. Päätin taas vain puskea eteenpäin ja seuraavana päivänä hoitaa yhden asian paremmin kuin edellisenä. Aikana ennen valmennusta saatoin kostaa itselleni seuraavana päivänä jos meninkin syömään pullan tai nameja edellisenä päivänä. Tästä yleensä syntyi muutamia päiviä kestävä kierre, jolloin yhtenä päivänä treenattiin kuin hullu eikä ruokaa koneistoon annettu tarpeeksi, kolmantena päivänä nälkä ajoi taas huonoihin valintoihin, kunnes kierteen sai pelkällä tahdon voimalla tasoittumaan taas hetkeksi. Tuloksia harvemmin itseään rääkkäämällä saadaan ;) Opin siis antamaan itselleni armoa ja aikaa oppia.

3. Ei kuuri, ei dieetti, vaan loppuelämä

Kolmantena listassa voisi olla, että tässä tähdätään parempaan koko loppu elämäksi. Ei siis pidä tehdä muutoksia, joita ei kykene ylläpitämään pitkässä juoksussa. Paluuta takaisin vanhaan ei tule, nämä muutokset on tehty pysyviksi. Ennen tätä oivallusta olin dieetti- ja kuuri-ihminen. Tein muutoksia joilla piti saada tuloksia, mutta joita ei ollut mitään mahdollisuutta noudattaa pitkään. Tuloksia tulikin, mutta eivät ne kestäneet. Jojo-laihdutuksen malliesimerkki.. ;) Nykyisin mennään ilman tiukkoja aikaan sidottuja tavoitteita ja nautitaan tekemisestä, rasvaa häviää ja rautaakin tuntuisi nousevan aina vaan enemmän. 

4. Syö, lepää, treenaa, nauti ja toista

Kolmannesta onkin helppo johtaa neljänteen, jos haluan pitää elämäni mielekkäänä ja nautittavana paremmilla elintavoilla, täytyy pitää tasapaino ja suunnitella eteenpäin. Opin antamaan itselleni löysiä päiviä, tekemään ja järjestämään aikaa tehdä asioita joista tulee vain hyvälle mielelle. Aikaisemmin kävin liikkumassa "silloin kun ehdin", nykyisin kalenterissa on suhteellisen vakioidut paikkansa kaikelle ja aikaa jää levollekin. Stressiä on vähemmän, kun on olemassa ajallisesti runko kaikelle tekemiselle. Herkutellakin saa! Suklaa maistuukin paremmalta, kun sitä hyvällä omallatunnolla välillä herkuttelee.

5. Ei ole avaimet käteen -ratkaisuja

Siitäkin huolimatta, että Optimal Performancelta olen saanut korvaamatonta apua, neuvoa ja ohjeita, ei tähän muutokseen ole valmista pakettiratkaisua joka sopisi kaikille. Ihan itse täytyy nähdä vaivaa ja aikaa opettaakseen itsensä uusille tavoille.