Bro science vs. Real science eli kokemus vastaan tiede

Siinä missä hyvä ja paha käyvät joidenkin mielestä ikuista taistelua, ovat saliveljet ja tieteentekijät jatkuvasti napit vastakkain. Keskustelupalstat ja blogit suoltavat luettavaksi jatkuvasti enemmän tai vähemmän validia tekstiä, joissa ylistetään joko kokemusta tai tiedettä. Onko kumpikaan puoli oikeassa ja onko tässä väännössä oikeasti edes mitään järkeä? 

Bro science

Bro science on usein sarkastisesti käytetty termi, jolla vähätellään sitä edustavia liikunnan harjoittajia. Tämä menetelmä perustuu usein intuitioon ja anekdootteihin, ja ilmiöön liittyykin vahvasti erilaisten käyttäjäkokemusten yhdistäminen erilaisiksi syömiseen, treenaamiseen ja ravintolisien käyttöön liittyviksi malleiksi. Velitieteilijä ei välitä tieteellisestä datasta ellei se tue hänen omaa maailmankuvaansa. Usein mennään lopputulos edellä ja päädytään kokeilemisen ja erehdyksen kautta maaliin. 

Koska Bro science nojaa vahvasti käyttäjän omiin kokemuksiin, ei se ole yleistettävissä läheskään aina muihin treenaajiin. Jyrkimmät veljet hylkäävät kaikki niin sanotut normaalit menetelmät ja sulkevat korvansa ja silmänsä mahdollisilta treenimetodien ja ruokavalioiden vaaroilta. Tämä toimii minulle, tämän täytyy olla hyvä. Bro sciencen ongelma onkin huonon yleistettävyyden lisäksi kapeakatseisuus, sekä mahdollisesti vaaralliset treeni- ja ruokailumetodit. 

Tälle ilmiölle löytyy kaksikin psykologista selitystä: vahvistusvinouma ja Dunning-Kruger-efekti. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että henkilö on taipuvainen puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tukevaa tietoa ja kokemusta, jonka seurauksena käyttäytymismallit muuttuvat sellaisiksi että todisteita omien metodien paremmuudesta kerätään valikoivasti, jolloin tulkinnasta tulee vääristynyt. Toisin sanoen, kaikki ne seikat jotka treenatessa haittaavat kehitystä, saatetaan sivuuttaa oppimatta niistä mitään. Dunning-Kruger-efekti tarkoittaa ihmisen kyvyttömyyttä arvioida omaa tietämystasoaan. Tässä tapauksessa heikosti tiedettä tunteva ihminen saattaa kuvitella oman tietotasonsa paljon todellisuutta suuremmaksi vain luettuaan asiasta paljon. Tämä pätee erityisen hyvin keskustelupalstoilla viihtyviin veljiin. 

On kuitenkin fakta, että monet ovat päässeet omilla ja joskus vähintäänkin kyseenalaisilla metodeilla pitkälle. Osin tämä selittyy geeneillä, osin kovalla työllä. Ja kyllähän veljet osuvat joskus oikeaankin, sillä joitakin kokeilemalla hyväksi havaittuja asioita on osoitettu toimivaksi myöhemmin tieteenkin keinoin. 

Bro science ei kuitenkaan ole tiedettä, vaan se on enemmänkin taidetta. 

Real science

Tiede on arvostelevaa tutkimusta jonka tarkoitus on jäsentää todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden jäsentynyttä kokonaisuutta. Toisin sanoen, tiede selittää miksi ilmiöt tapahtuvat - ja miksi ne tapahtuvat mahdollisimman varmasti. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja usein aikaisemmin tiedon päälle rakentamista. Tiede painottaa havaintoja ja kokeita ja se eroaakin Bro sciencen intuitiivisesta lähestymistavasta kyseenalaistamalla sen. 

Tieteen tulisi olla objektiivista ja itseään korjaavaa. Toisin sanoen, jos tieteessä tehdään uusi löydös joka pystytään varmentamaan, oikea tiede voi muuttua. Tämä voi joskus olla suurikin ongelma jos jotain asiaa on pidetty pitkään faktana, mutta vuosien jälkeen todetaan että näin ei olekaan. Tieteen matka tutkimuksesta oppikirjatiedoksi voi kestää kymmenenkin vuotta ja siinä välissä velitieteilijä on ehtinyt kasvattaa itselleen jo muhkeat lihakset. 

Pelkkä teoria ei riitä tieteeksi, vaan se pitää pystyä osoittamaan todeksi myös reaalimaailmassa. Tällöin tutkimusasetelma ja tutkimusten toistettavuus nousevat hyvin tärkeään asemaan. Tieteelliseen tutkimukseen on turha viitata jos tutkimusasetelma on huonosti tehty tai tutkimusta ei voida toistaa. Vääränlainen tiedeviittaus muuttaakin tieteen nopeasti velitieteeksi. 

Tieteilijät ja tutkijat tekevät tärkeää työtä liikunnan ja harjoittelun saralla, sillä kun pystytään selittämään miksi esimerkiksi lihas toimii niin kuin se toimii, pystytään kehittämään niin sairaita kuin terveitä palvelevia malleja, joiden avulla harjoittelusta saadaan optimaalinen teho irti. Sama pätee myös ravitsemukseen ja palautumiseen. Kun ymmärretään kuinka hermosto toimii, voidaan harjoittelu jaksottaa optimaaliseksi ja päästään taloudellisemmin ja pienemmällä vaivalla optimaalisempiin tuloksiin. Tämän lisäksi tieteelliset mallit ovat lähes aina yleistettävissä suurempaan joukkoon, toisin kuin Bro science -mallit. 

Se miksi tiede ei kuitenkaan aina toimi kehonrakennus- ja fitness-maailmassa johtuu siitä, että tutkimukset ja kokeet tehdään lähes poikkeuksetta muiden lajien urheilijoilla. Tähän on kuitenkin herätty viime vuosina ja on alettu tutkimaan myös esimerkiksi kisadiettaajien metaboliaa. 

Tiede on nimenomaan tiedettä, ei taidetta. 

Bro science vs. Real science

Näiden kahden asian vertailu on oikeastaan turhaa, sillä ne edustavat aivan eri asioita; tieteilijät pohtivat ja veljet tekevät. Käydään läpi kuitenkin esimerkin vuoksi pari yleisintä vastaan tulevaa väitettä. 

Aamuaerobinen 

Kun veljet rasvanpolttohaluissaan vannovat tyhjällä vatsalla tehdyn aamuaerobisen nimeen, tyrmää tiede tämän väitteen toteamalla, että kokonaisuus ratkaisee ja aamuinen paastoaerobinen syökin itse asiassa hieman lihaksia. Onkin totta, että aamulla tulisi tutkimuksien mukaan hörpätä edes hieman vaikkapa aminohappoja, ettei lihaskatabolia iske kesken vipellyksen. 

On kuitenkin oleellista ymmärtää, että aamuaerobisen merkitys korostuu silloin kun ollaan esimerkiksi kisadieetin loppuvaiheessa. Mitä rasvattomammassa kunnossa ihminen on, sitä parempi on usein solujen insuliiniherkkyys ja sitä vähemmän elimistö haluaa luopua rasvavarastoistaan. Tällöin on lähes pakollista lisätä harjoitusohjelmaan mitä erilaisempia liikuntamuotoja. Normaali kuntoilija ei tarvitse aamuaerobista, varsinkaan tyhjällä mahalla. Vaikka paastotila ei näytä lisäävän rasvanpolttoa dieetillä, niin tärkeintä on tehdä sitä mitä itse tykkää. Jos siis kurniva vatsa ja liikunta aamun sarastuksessa ovat juttusi, niin anna mennä. 

Proteiinin määrä 

Tiedemiehet ovat tutkineet riittävän proteiinin määrää suhteellisen paljon. Veljet ovat sen sijaan jakautuneet tämän suhteen kahteen leiriin. Osan mielestä yli 30 gramman proteiiniannokset menevät hukkaan koska elimistö ei pysty imeyttämään niitä, ja osan mielestä mitä enemmän proteiinia nauttii, sen parempi. 

Totuus on, että ei olemassa mitään absoluuttista taikanumeroa. Jokaisen kroppa on yksilöllinen ja proteiinintarve vaihtelee. Ruoan ja ravintolisien aminohapoista imeytyy kyllä lähes joka ikinen, mutta vain pieni osa päätyy lihakseen saakka, sillä elimistössä on aika paljon muutakin kudosta jotka himoitsevat näitä rakennuspalikoita. Tutkimusten mukaan maksimaalinen proteiinisynteesi vaatii noin 15 grammaa välttämättömiä aminohappoja (proteiinin laadulla on väliä). Yksi välttämättömistä aminohapoista on leusiini, jota vaaditaan tämän hetkisen tiedon mukaan reilu kolme grammaa maksimaalisen proteiinisynteesin käynnistämiseksi. Jos otetaan esimerkiksi heraproteiini, niin noin 30 grammaa sisältää juuri riittävän määrän oikeita aminohappoja että proteiinisynteesiä voidaan pitää yllä. Loppukin toki imeytyy, mutta lihakset eivät välttämättä siitä hyödy. Loppukeho kuitenkin hyötyy, joskin liika proteiini varastoituu loppujen lopuksi elimistöön jos sitä ei käytetä energiaksi. 

Kumpi voitti? 

Ei kumpikaan. Olisi paljon järkevämpää yhdistää nämä kaksi asiaa ja oppia uusia asioita sekä käytännön, että teorian tasolla. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin omasta valinnasta. Haluatko punnita annoksesi gramman tarkkuudella ja murehtia siitä syötkö aterian 55 vai 62 minuutin päästä harjoituksesta? Haluatko syödä väkisin 10 ateriaa päivässä vai silloin kun on nälkä? Jos tekemisesi tuntuvat pahalta ja ahdistavat sinua, on valintasi väärä. 

Tiede ja taide ovat nimittäin yhtä tyhjän kanssa, jos et muista kuunnella mitä kroppasi sinulle yrittää kertoa. 

Mutta kaivetaanpa syvemmältä. 

Tieteen tulkinta

Tieteellinen tutkimus ei tarkoita automaattisesti sitä että tutkimuksen tulos olisi luotettava tai sillä ylipäätään tekisi mitään. Valitettavan usein kuitenkin näkee, että tutkimuksesta noukitaan vain otsikko ja sitä jaetaan erilaisissa medioissa suu vaahdossa, varsinkin jos se tukee omaan maailmankuvaa. Usein yksittäiset tutkimukset otetaan suoraan myös erilaisten tuotteiden markkinointimateriaaliin ja mahdollista tutkimustulosta käytetään häpeilemättä myynnin edistämiseen - vaikka tutkimus olisi täysin arvoton. Pääasia että tuloksena on ehkä

Tärkeintä olisi kuitenkin ymmärtää kuinka tutkimuksia luetaan ja ovatko ne ylipäätään yleistettävissä mihinkään muuhun ryhmään kuin tutkimuksessa käytettyihin koehenkilöihin. Olisi hyvin oleellista ymmärtää, että tiedettä ei tule tulkita jos sitä ei ymmärrä. Tätä voidaan valitettavasti käyttää hyväksi niin tiedettä vastaan kuin sen puolesta. Ihmisille voidaan esittää vaikeita tulkintoja, koska tiedetään että kouluttamattomien on vaikea todistaa niitä vääriksi. 

Jos esimerkiksi väitetään että tuotteen X nauttiminen aiheuttaa muutoksia aivojen toiminnassa, niin pitää ymmärtää että aivojen toiminnassa näkyy usein muutoksia kahden aikapisteen välillä olipa tuotetta nautittu tai ei. Edellä mainitussa esimerkissä on myös erittäin tärkeää kertoa minkälaisilla metodeilla tulos on varmistettu ja kuvantamisen aiheuttama kohina otettu huomioon - vai onko ollenkaan. Tämä nimittäin vaikuttaa tulokseen oleellisesti. 

Toinen esimerkki on tutkimus joka on tehty esimerkiksi postmenopausaalisille naisille. Tutkimuksessa on ehkä saatu jopa merkittäviä tuloksia, mutta vain tulos jaetaan uutena totuutena eteenpäin. Ongelma on, että tällaista tulosta ei voida yleistää koskemaan esimerkiksi 20-vuotiaita miehiä. 

Kolmas esimerkki voisi olla sellainen tutkimus, jossa tutkitaan esimerkiksi erilaisia oppimistyylejä tai luonteenpiirteitä. Neurotieteet ovat hyvin vaikea tieteenlaji eivätkä neurologit ja psykologit osaa (tai uskalla) itsekään aina tulkita tuloksia. Miksi siis peruslenkkari osaisi? Moni asia on jäänyt historiassa elämään täysin turhana totuutena ilman minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Näitä ovat esimerkiksi jo mainitut oppimistyylit, tai sitten kehotyypit, joita käytetään jopa yliopistotasolla opetuksessa, mutta joiden käytölle ei ole minkäänlaisia tieteellisiä perusteita. 

Usein tutkimuksesta luetaankin vain otsikko ja tiivistelmä. Nämä eivät läheskään aina kerro koko totuutta tutkimuksesta. Tutkimuksessa on muitakin, paljon tärkeämpiä osioita, kuten metodit ja statistiikka, tulokset sekä pohdinta. 

Tieteellisessä tutkimuksessa tärkeää on toistettavuus. Yhdellä, tai vielä kahdellakaan tutkimuksella ei välttämättä tehdä mitään jos tuloksia ei voida toistaa. Metodi on siksi kuvattava tarkkaan, koska niiden pohjalta määritellään kuinka tutkimus on tehty. Alan kultainen standardi on satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, joka tarkoittaa sitä, että tutkittavat jaetaan satunnaisesti hoitoryhmään ja verrokkiryhmään, eivätkä osallistujat tai tutkijat tiedä kuka saa tutkittavaa oikeaa hoitoa/ainetta ja kuka saa esimerkiksi lumehoitoa. Tutkimus ilman verrokkiryhmää on siinä mielessä huono, että ei voida tietää olisiko ilmiö tapahtunut joka tapauksessa, tutkimuksesta huolimatta. Tutkimuksissa löydetään usein myös korrelaatio erilaisten asioiden välillä. Se tarkoittaa sitä, että ilmiöt tai asiat tapahtuvat yhtä aikaa. Korrelaatio ei kuitenkin tarkoita sitä että asioiden välillä olisi kausaliteetti, eli syy-seuraussuhde. Asiat voivat tapahtua tutkimuksen sisällä toisistaan riippumatta. 

Tieteellisiä tutkimuksia luettaessa on toki tärkeää lukea sekä tulokset että pohdinta, mutta statistiikka-kohtaa ei kannata missään nimessä tule ohittaa. Tulokset kertovat vain tulokset ja pohdinta mahdollistaa tulosten purkamisen analyysiksi ja johtopäätöksiksi, mutta statistiikka kertoo onko tuloksilla mitään merkitystä. Jos tutkimuksessa on tilastoja, niiden analyysi kertoo onko mikään tulos tilastollisesti merkittävä. Se ei tarkoita että tulos on suuri tai että mistä se johtuu, vaan yksinkertaisesti sen että kahden eri tuloksen välillä on tilastollisesti merkittävä eroavaisuus. Tämän yhteydessä ilmoitetaan usein p-arvo, joka on usein esimerkiksi 0.05 tai 0.001. Mitä pienempi arvo on, sitä luotettavampi tulos on. Tässä vaiheessa on tärkeä ymmärtää onko tulos tilastollisesti luotettava ja tällaisen tuloksen rajana pidetään käytännössä p-arvoa 0.05 mikä tarkoittaa sitä, että jos halutaan saada arpomalla samanlainen tulos, joudutaan tulos arpomaan kaksikymmentä kertaa että saadaan samanlainen ero tulosten välille. Jos p-arvo on esimerkiksi 0.5, niin se tarkoittaa sitä että jos halutaan arpoa tulos, saadaan joka toisella kerralla samanlainen tulos - se ei ole tilastollisesti merkittävä. 

Teollisuus, raha ja kokemusperäiset asiantuntijat

Usein kuulee, että tieteen tekijät ovat korruptoituneita ja tulisi katsoa kuka tutkimuksen on rahoittanut. Rahoituksen lähde toki merkitsee, mutta vain osittain. Tiedemaailma ei ole täydellinen. Apurahoista on huutava pula ja niistä taistellaan jopa verisesti. Tiedemiehet ja -naiset ovat vain ihmisiä ja hekin sortuvat samalla tavalla silloin tällöin vilppiin. 

Emme voi puhua vain elintarviketeollisuudesta tai lääketeollisuudesta ilman että puhumme myös luontaistuoteteollisuudesta tai ravintolisäteollisuudesta. Raha on usein se joka ratkaisee ja jokaisen koneiston jokaisen osan tulkinta on jossain määrin vääristynyt. Samalla tavalla kuin esimerkiksi tietyn tahon rahoittamien tutkimusten negatiivisia tuloksia jätetään julkaisematta, jättävät myös esim. ravintolisien myyjät ja kokemusasiantuntijat epäonnistuneita tuloksia raportoimatta. Tutkimuksen rahoituksen lähde tai valmentajan ravintolisäbisnekset ovat vain yksi osa palapeliä, eikä niiden perusteella voi rakentaa kokonaiskuvaa. 

Asioita peilataan joka tapauksessa aina oman kokemuksen kautta. Jo lapset osaavat pelata omaan pussiin ja esittää asiat siten että ne ovat mahdollisimman edullisia itselle. Näin tapahtuu myös aikuisten maailmassa, olipa kyseessä sitten tiede- tai kokemusperäinen asiantuntija. On erittäin oleellista tarkastella kuinka paljon tutkijalla tai esimerkiksi valmentajalla on taloudellisia intressejä. Taloudellisissa kytköksissä ei lähtökohtaisesti ole mitään väärää, mutta jos tutkija on kirjoittanut 10 kirjaa aiheesta, niin on hyvin todennäköistä että hänen tutkimuksensa tukevat kirjojen myyntiä. 

Jos tiedemaailma ei ole täydellinen, niin kokemusperäisten asiantuntijoiden joukkio on sitäkin epäilyttävämpää kansaa. Myös heillä on usein paljon myytävää tai sitten he tekevät yhteistyötä esimerkiksi lääkäriasemien kanssa josta saa testejä joita he suosittelevat. Jokainen meistä on jollain tasolla korruptoitunut vaikka mitä väittäisi. Oleellista on kuitenkin se, kuinka asiat esitetään ja kerrotaanko rehellisesti kuka rahoittaa ja ketä. 

Kokemusperäisillä asiantuntijoilla on usein ongelmana juurikin oma kokemus ja he peilaavat sen kautta muiden oireita. Valitettavasti oma elimistö on yksilöllinen ja se mikä toimii itselle, ei useinkaan toimi muille. Jos itse on joutunut huonon hoidon kohteeksi tai on jopa vainoharhaisesti kuvitellut että lääketiede tekee itselle pahaa, usein ajatellaan että näin on muidenkin kohdalla. 

Oikea elämä ei vain toimi niin. 

Miksi uskomme ketä uskomme? 

Koska haluamme. Jokainen meistä menee uskomuksissaan johonkin seuraavien ääripäiden välille: kaiken kieltävät denialistit ja kaiken uskovat hörhöt. Uskomuksiamme ohjaavat monet asiat, kuten omat kokemukset, vanhempien ja muiden auktoriteettien vaikutus, ympäristö, media, henkinen tila (stressi, sairaudet...) ja evoluutio. Viimeksi mainittu on syypää siihen miksi aivomme käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. 

Otetaan esimerkiksi negatiiviset asiat. Oletko huomannut että muistat ne paremmin kuin positiiviset asiat? Tämä johtunee siitä, että kun luolamiesversiomme törmäsi johonkin joka sattui, se painettiin mieleen vaarana. Vaara oli negatiivinen asia ja se tulikin muistaa. Me emme tarvitse enää nykyään tällaisia vaarasta varoittavia mekanismeja, mutta valitettavasti ne ohjaavat edelleen käytöstämme. 

Jos siis koet jonkin terveyteen liittyvän negatiivisen asian, niin se jää aivoihisi pyörimään ja kertomaan sinulle alitajuisesta vaarasta. Tämä leimaa kaikkea asiaan liittyvää tekemistäsi jatkossa ja siksi ajattelet esimerkiksi lääketieteestä kuten ajattelet. Jos se on sinun mielestäsi vain yhtä lääketehtaiden salaliittoa, niin tutkipa itseäsi tarkemmin että miksi ihan oikeasti ajattelet niin? Eikö lääketiede muka koskaan ole tuonut mitään hyvää? Jos lääkäri määräsi sinulle antibiootteja lapsena, niin silloin uskottiin että se oli tarpeellista. Vaikka enää ei uskottaisikaan antibioottien kaiken varalta -käyttöön, niin se ei poista sitä faktaa että niillä on aikanaan pelastettu satoja miljoonia henkiä. Ja ilman niitä on kuollut luultavasti satoja miljoonia henkiä. 

Jos olet kokenut negatiivisia asioita, niin todellisuus on sinulle epämieluinen vaikka se olisi oikeasti fakta. Jos päätät uskoa vaihtoehtoiseen näkemykseen ilman todisteita, olet denialisti. Olet ehkä saattanut olla erittäin stressaantunut ja aiheuttanut itsellesi ruoansulatuskanavaoireita. Lääketiede ei ole löytänyt ongelmiisi ratkaisua koska syy on ollut somaattinen, eli olet aiheuttanut sen itse omilla ajatuksillasi. Koska lääketiede ei ole voinut auttaa, mutta oireesi ovat olleet sinulle todellisia ja varmasti ongelmallisia, olet kääntänyt tilanteen päässäsi siten että lääketiede ei voi auttaa. Olet ehkä kokeillut kaikenlaista ns. vaihtoehtoista tavaraa ja yhtäkkiä oireet hävisivät. Stressi helpotti ehkä juuri tässä kohtaa, mutta koska ihmisellä on tapana etsiä seuraukselle syytä aina edeltävästä tapahtumasta, loit tunnelinkin näiden kahden asian välille. 

Tilanne on sama jos vauva saa rokotuksen ja sairastuu sen jälkeen johonkin. Kaksi perättäistä asiaa eivät selitä millään tavalla sitä että toinen johtuisi toisesta. Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kaksi tapahtumaa sattuisi samaan aikaan, ne eivät ole millään tavalla yhteydessä toisiinsa. On toki ymmärrettävää, että tunteet ottavat usein tällaisissa tapauksissa vallan. 

Mutta juuri silloin käärmeöljykauppiaat pääsevät tunkeutumaan ajatuksiin. He haistavat rahan ja tilaisuuden ja myyvät sinulle paljon sellaista jota et tarvitse. Usein tällaisessa tilanteessa sinulle myydään jokin tuote jonka väitetään parantavan sitä ja tätä. Idea on, että kepulit tietävät että flunssasi paranee noin viikon kuluttua tai että jos korvaat ruoka-aineen A ruoka-aineella B, olosi kohenee. Ja kun asia esitetään sinulle näin ja näin oikeasti tapahtuu, niin olet tehnyt alitajuisen virhepäätelmän, että asiat ovat yhteydessä. 

Kun jätetään hiilihydraatit pois, paino putoaa koska hiilihydraattien sitoma neste poistuu elimistöstä. Tämä ei ole laihtumista, mutta koska painon putoaminen on hiilihydraattien pois jättämistä seuraava tilanne, teet luultavasti virhepäätelmän että asioiden välillä on yhteys. 

Nyt olet siis tehnyt virhepäätelmän. Uskot että asia on kuten on. Alat siis lukea aiheesta lisää ja tutkia asiaa enemmän. Tässä vaiheessa joudut luultavasti vahvistusvinouman valtaan. Se on kognitiivinen tila, jossa luet esimerkiksi vain niitä artikkeleita jotka puoltavat näkemystäsi. Tulkinnastasi tulee harhautunut ja jätät alitajuisesti lukematta ne artikkelit jotka ovat näkemystäsi vastaan. Jos esimerkiksi olet jättänyt maidon pois ja olosi on kohentunut, alat vaistomaisesti väheksymään Valion tekstejä koska sieltähän se maito, kaiken pahan alku ja juuri tulee. Sen sijaan ahmit tietoa internetin vaihtoehtoisista lähteistä, joissa ei ole välttämättä päätä eikä häntää. Mutta niissä kerrotaan kuinka pahaa kamaa maito on. 

Tässä vaiheessa olet toistuvuusilluusion kourissa ja vahvistat vahvistusvinoumaasi havaitsemalla maidon haittavaikutuksia joka puolella. Hakeudut myös sellaisten ihmisten seuraan jotka ajattelevat samalla tavalla kuin sinä. Sinulla on ehkä jopa guru jonka tekstit luet aina kyseenalaistamatta ja uskot kaiken mitä sinulle kerrotaan - onhan sinulla oma kokemus asiasta. 

Jaatte yhteisen, tunteita herättävän asian. 

Olet nyt lukenut asiasta paljon ja kokeillut erilaisia juttuja. Luulet tietäväsi asiasta, mutta koska et ole hyvin todennäköisesti ymmärtänyt puoliakaan lukemistasi asioista, saati lukenut edes kaikkea asiaan liittyvää (olet järjestelmällisesti jättänyt kaiken näkemyksesi vastaisen lukematta). Olet lähellä Dunning-Kruger efektin kohtaamista. Se tarkoittaa sitä, että arvioit kyvykkyytesi todellista korkeammaksi. Se on illuusio siitä, että osaat. Ja se johtuu siitä, että et pysty arvioimaan asioiden oikeaa suhdetta etkä osaa tehdä eroa itsesi ja muiden välille. 

Tässä vaiheessa saattaa käydä jopa niin, että kouluttaudut itse esimerkiksi vaihtoehtoiseksi terapeutiksi ja alat kouluttaa tai valmentaa muita. Uskot täysillä itseesi ja siihen mitä koet, näet ja tunnet. Et kuitenkaan edelleenkään suostu näkemään todisteita jotka ovat näkemystäsi vastaan - varsinkaan jos olet laittanut paljon rahaa asiasi edistämiseen. Olet onnistunut suggeroimaan itsesi ja jos olet tarpeeksi karismaattinen ja osaat kyseenalaistaa valtavirtaa tarpeeksi uskottavasti, onnistut luultavasti suggeroimaan muita. 

--- 

Tämä teksti on koostettu muutamin lisäyksin kirjoittajan aikaisemmin eri medioissa (muun muassa ProBody ja Terveysmyrskyn blogi) julkaistuista teksteistä. Kirjoittaja, Timo Kettunen on riittävän koulutettu terveys- ja lääketieteen asiantuntija, mutta myös omilla aivoillaan (välillä hyvinkin erikoisesti) ajatteleva ja asioita paljon itse kokeillut seikkailija.