Emma Reunanen
Olen rauhallinen ja päämäärätietoinen, huumorintajuinen, vuoroin avoin ja vuoroin vetäytyvä. Minua sytyttää omien fyysisten ja henkisten rajojeni venyttäminen ja ylittäminen.
Oma elämäntapamuutostani kuvaa ehkä parhaiten sen olleen "kasvamista tähän pisteeseen", monen mutkan ja kokeilun kautta. Aloitin muutoksen vuosia sitten lukemalla itsenäisesti ravinnosta ja vähitellen sovelsin niistä mielenkiintoisimpia omaan elämäntapaani. Tähän päivään saakka oma kehoni on ollut paras opettajani. On palkitsevaa huomata jaksavansa paremmin tai havaita erilaisten ruoka-ainevalintojen selvästi sopivan minun keholleni.
Aloitettuani kuntosaliharjoittelun tiesin pian haluavani kilpailla jonain päivänä fysiikkakilpailuissa. Tiedon karttuessa aloin kiinnittää myös enemmän huomiota ruoan laatuun. Opin esimerkiksi kyseenalaistamaan eri hiilihydraattien sopivuutta elimistölle, erityisesti gluteiinin sopivuutta - tai paremminkin sopimattomuutta - suurimmalle osalle ihmisistä, minä mukaanlukien.
Ensikokemuksen Biosignaturesta sain Kaisan tekemän analyysin kautta. Minulla oli ollut vatsan kanssa ongelmia jo pitkään. Biosignaturen avulla olen saanut vatsani parempaan kuntoon ja koen erityisesti vatsahappotestin antaneen vastauksia moneen kysymykseen. Kun otin käyttöön Ultra HCL -suolahappotabletit, helpottui vatsan tilanne huomattavasti. Kisadieetillä Kaisan ohjeet auttoivat unen parantamisessa ja loppuvaiheessa käytin myös Biosignaturen estrogeeniohjelmaa alavartalon rasvanpolton tehostamiseen.
Etsin edelleen omaa balanssiani, kun jatkuvan testailun kautta näen tarkemmin miten elimistöni vastaa erilaisiin muutoksiin ravinnossa ja elämäntavoissa. Syksyllä 2010 kilpailin ensimmäisen kerran Classic Bodybuildingin SM- ja PM-kilpailuissa, sijoittuen molemmissa kilpailuissa neljänneksi. Urheilu-urani puolesta tavoitteeni on löytää mahdollisimman rento balanssi kilpailemisen ja arjen välille sekä tietysti jatkaa oman kehoni toiminnan opiskelua entistä syvemmin.
Merkittävänä opettajana minulle on toiminut kisavalmentajani Utti Hietala. Hänelle olen kiitollinen kaikesta tiedosta, jota hän on täysin pyyteettömästi jakanut sekä onnistuneen kisadieetin suunnittelusta. Viime aikoina myös Charles Poliquinin metodeihin tutustuminen on opettanut minulle valtavasti uutta treenaamisesta ja elimistön toiminnan optimoinnista.
Olen tehnyt ikääni nähden paljon erilaisia töitä, ”perusduunarista” lähtien. Nautin Biosignature-valmentajan ja personal trainerin työstä, se on minulle tärkeää ja motivoivaa. En halua tehdä vain jotain kompromissityötä tienestit silmissä ja silmät ristissä. Avun antaminen asiakkaani oman terveyden hyväksi tuntuu hyödylliseltä, tietäessäni että valmennuksesta on aidosti apua hänen hyvinvoinnilleen.
Tulevaisuudessa minua kiinnostaisi päästä auttamaan aloittelevia fitness-, body fitness- ja classic bodybuilding -harrastajia ja kilpailuihin tähtääviä treenaajia. Toistaiseksi en kuitenkaan kisavalmennusta tee.
Millainen on loistava asiakas? Yksinkertaista - vastuuntuntoinen ja motivoitunut. Kun asiakas ymmärtää oman panoksensa tärkeyden ja tekee yhdessä sovittuja asioita, on tulosten saaminen väistämätöntä.
Lue Emman aiempaa blogia:
-Vuosien 2009-2010 treeniblogi
Koulutus:
- Charles Poliquin: Biosignature Level 1, syyskuu 2009, Kööpenhamina, Tanska
- Charles Poliquin: PICP Level 1, syyskuu 2009, Kööpenhamina, Tanska
- Precision Nutrition Certification -ravintovalmentajakoulutus, maaliskuu 2012
- Hyvinvointivalmentajan koulutus (kesken), Valmentamo, Helsinki

