Anne Hämäläinen

Olen reipas ja rento sisupussi. Inspiroidun uusien asioiden oppimisesta, positiivisesta asentessta, hyvien kirjojen lukemisesta, toisten ihmisten auttamisesta ja luonnossa liikkumisesta. Nautin hyvästä ruoasta - erityisesti terveellisesti herkuttelusta ja raakasuklaasta.

Raudan kolistelu ja terveellinen ruokavalio sukelsivat elämääni vuonna 2005. Kärsin tuolloin huonoista jalkineista johtuvasta jalkapöydän hermovauriosta, ja olin elämäni huonoimmassa kunnossa sekä armottomassa sokerikoukussa. Kipinä liikuntaan syttyi ensisijaisesti esteettisistä syistä.

Liikunta ja terveellinen ravinto muodostuivat nopeasti elämäntavoiksi. Käytännön lisäksi halusin alusta lähtien ymmärtää konkretian lisäksi, miksi tekisin asioita tietyllä tavalla. Valmentaessani myös asiakkaani oppivat miksi asioita tehdään, sillä uskon tämän pitkässä juoksussa antavan enemmän kuin pelkät täsmäohjeet.

Vuosien itsenäisen opiskelun myötä tutustuin Precision Nutrition -ravintosysteemiin, joka kirjaimellisesti opetti minut syömään. Millään muulla ravinto-ohjelmalla tai kirjalla ei ole ollut niin suurta vaikutusta ruokavaliooni ja sitä kautta myös elämäntapoihini. Tärkein asia jonka opin oli se, että ravintoon liittyvät jatkuvasti noudatetut tavat, kuten proteiinin ja kasvisten syöminen joka aterialla ovat kestävämpiä kuin hetkelliset motivaatiopuuskat ja dieetit. Toinen minuun vahvan vaikutuksen tehnyt tietolähde on kivikautista ruokavaliota painottava Mark’s Daily Apple –blogisivusto. Paleo-elämäntapojen omaksuminen herätti minut ajattelemaan ravintoa laajemmin kuin kalorin- ja proteiinintarpeen tuijottamisen kautta: ruuasta pitää ja saa myös nauttia.

Kilpailin Fitnessmalli-kisassa vuonna 2009. Kisaaminen oli opettavainen ja kasvattava kokemus: opin muutamassa kuukaudessa kehoni ja mieleni toiminnasta enemmän kuin olin oppinut monena aikaisempana vuotena.

Tutustuin kisavalmistautumisen aikana tarkemmin myös Biosignatureen, sillä kävin säännöllisesti Kaisan mittauksissa dieettini aikana. Sain Biosignaturen avulla selkeää tietoa kehon hormonaalisesta tilasta sekä dieetin edistymisestä. Noudattamalla Kaisan ohjeita sain apua myös dieetillä vaivanneisiin uni- ja stressiongelmiin. Sijoituin kisassa neljänneksi ja minut valittiin yleisöäänestyksen suosikiksi.

Olen tehnyt myös fitnessmallin töitä lehdissä ja mainosvideoissa (esimerkiksi Fast Channelin Fitness-TV:llä) sekä kirjoittanut ravintoaiheisia artikkeleita ProBody-lehteen.

Biosignature- ja ravintovalmennuksen autan mielelläni motivoituneita ihmisiä, jotka kokevat tarvetta tehdä elämäntapoihinsa kestäviä ja terveyttä parantavia muutoksia. Tavoitteeni on yhdessä asiakkaani kanssa etsiä sellaisia keinoja, jotka sopivat yksilöllisesti jokaisen omaan elämäntilanteeseen.

Ohjaan kuntosalilla tapahtuvan painoharjoittelun lisäksi erittäin mielelläni vaativia ja monipuolisia circuit-treenejä ja kahvakuulaharjoituksia niin yksityisasiakkaille kuin myös ryhmissä esimerkiksi työporukoille. Perustreenin lisäksi asiakkaani pääsevät tekemään dynaamisia liikkuvuusharjoitteita, vahvistamaan tukilihaksiaan ja parantamaan lihastasapainoaan.

Jos haluat päästä tsekkaamaan millaista treenaaminen kanssani on käytännössä, ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aikasi demotreeniin!

Lue Annen blogia täällä.

Koulutus:

-HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulu, Bachelor of Business Administration, 2010
-Charles Poliquin: Biosignature Level 1, syyskuu 2009, Kööpenhamina, Tanska
-Charles Poliquin: PICP Level 1, syyskuu 2009, Kööpenhamina, Tanska
-Precision Nutrition Certification -ravintovalmentajakoulutus, 2011
-World Kettlebell Club Fitness Trainer -kahvakuulaohjaajakoulutus, 2011, Espoo (ohjaajana Kukka Laakso)

 

Anne Mike

Anne Mike Fitnessmalli
Anne Mike Venyy

Kuvat: Mika Siren Photo, julkaistu Miken luvalla